Ihmisten ilmoilta täydelliseen hiljaisuuteen

Nauvossa pitelimme kamalaa ukosta koko aamun. Kun rätinä vihdoin lakkasi ja ilta alkoi kääntyä mitä kauneimmaksi, kävimme L'Escalessa syömässä himlitsemamme annokset, mutta eihän se ollut yhtään sama hotkia annosta päivänvalossa ennen lähtöä kuin olisi ollut nauttia se romanttisesti kauniisti valaistussa ravintolassa illan hämärissä. No, yhtä kaikki, ruoka oli aivan ihanaa. Nauvo ei valitettavasti tällä keryaa näyttänyt meille parhaita puoliaan. Viereenkin sattui vene, jossa lapset huusivat aamusta iltaan, eivätkä vanhemmat jääneet pekkaa pahemmiksi. Lisäksi vaippojen sisältö kipattiin suoraan mereen, ihan tuosta vain. Lienee sanomattakin selvää, että lähdimme heti kuin vain saatoimme. Luonnonsatamaa ja luonnonrauhaa haettiin ja niitä saatiin.








Saapuessamme Boskäriin merkillepantavinta oli ihana hiljaisuus. Saaattoi kuulla, kuinka kalat polskivat. Laiturissa ei ollut ketään muita ja istuskelimmekin hetken ulkona, vaikka ilta olikin jo viileä. Vastakohta Nauvon vilinään oli käsinkosketeltava.

Nukuimme taas pitkään. Tällä reissulla on kyllä varmaan kuitattu koko vuoden univelat. Tuntuu, etten nuku missään niin hyvin kuin Båtilla. Aamiksen jälkeen kävimme taas kerran kävelemässä luontopolun. Tämä oli varmaan luontopoluista paras ja parhaiten merkitty, mutta Boskär on valitettavasti aikamoinen punkkiparatiisi. Onneksi oli kummaprit ja pitkät housut - poimin nimittäin housuistani 4 punkkia. Joku kyseli aiemmin Laivakoiran punkkipannasta. Sillä ei ole punkkipantaa vaan Laivakoira käyttää Exspotia, joka on muutaman viikon välein niskaan laitettava tippa. Aine on todella tehokasta, Laivakoira ei ole kerännyt yhtään punkkia koko kesänä!




Lenkillä tuli lämmin ja vesi oli puhtainta tähän saakka. Siispä...



Todellisuudessa vain mies ja Laivakoira uivat, itselläni oli pieni kauneudenhoitohetki meneillään. Merelläkään ei voi muuttua ihan metsäläiseksi.



Loppuun vielä sananen niistä aurinkotuotteista, joista oli puhe joskus aiemmin. Ostin eräältä duunimatkaltani Bare Mineralsin SPF 30 -suojan, mutta kuten Miss P uumoilikin, siitä ei merellä ole mihinkään. Poltin kasvoni oikein kunnolla, kun hyväuskoisena testasin. Parhaaksi on osoittautunut miehen tuliaisiksi tuoma Lancaster. Siitä on tullut minimaalinen määrä näppyjä ja kertaakan en ole kärähtänyt tätä käyttäessäni. Neutrogenan huulikiilto sopii meille turhamaisille, siinä on SPF 20.



Tästä mulla oli kovat odotukset, mutten hyvällä tahdollakaan voi suositella Shiseidon naama-aurinkorasvaa. Tämä on The Finni Creator.



Pahoittelen tämän tekstin mahdollisia typoja. En ehtinyt oikolukea vaan kirjoitin hirveällä kiireellää. Täällä Jurmossa nimittäin tuli just nyt päälle sellainen ukkosrintama, että oksat pois...

Kommentit

  1. Kiitos kuvista ja matkakertomuksesta, täällä seurailen. Koviin tuuliin uskallatte ! Me jäädään vielä usein maihin, kun joko tuulee liikaa tai sitten ei ollenkaan ;). No, ensi viikonlopuksi lupasivat taas sopivaa.

    Meidän miesväki tykästyi Garnierin ohuen läpikuultavaan aurinkosprayihin, ne kun ei tykkää mistään voiteista.
    http://www.garnier.fi/_fi/_fi/our_products/range-struct.aspx?tpcode=OUR_PRODUCTS%5EPRD_SUNCARE%5EAMBRE_SOLAIRE%5EAMBRE_SOLAIRE_HOME

    VastaaPoista
  2. Mielettömiä paikkoja. Tykkimökki on ihan huippu. :D Varsin vaarattoman näköinen tölli.

    Venekuume on tosiaan kova! Ja oon kade teidän rullafokasta. Meilläkin on varmaan laiturin ainoa venho ilman rullaa. Vielä. ;)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa! Mä suosittelen ensi kaudelle tyhjentämään cvs:n Neutrogenan korkeiden kertoimien tuotteet, ovat olleet tosi hyviä. Käteviä suihkutettavia (tuulella haastavia..:) ja ei mitään tankkerin kokoisia pulloja ja kasvoille omat kevyet mutta suojaavat. Onko ruotsille ollut käyttöä :)?

    VastaaPoista
  4. Taas niin ihania kuvia ja muutenkin teidän matka kuulostaa mielenkiintoiselta! Valitettavasti vain joukkoon mahtuu aina noita ajattelemattomiakin ihmisiä, jotka pilaavat muitten veneilynautintoa 'murr'
    Mutta tuo hyvin nukkuminen on niin totta! Me nukuttiin kanssa veneessä kesän parhaimmat ja pisimmät yöunet moneen otteeseen. Veneily jos mikä on todellista rentoutumista! =)

    VastaaPoista
  5. Tytti: Meillä mies on niin kokenut merenkävijä, että ollaan oltu vähän reippaammillakin tuulilla liikenteessä. Minä olen vähän sellainen arkajalka ja aika varovainen, joten jos olisin jonkun omantasoiseni kanssa liikkeellä, en minäkään noihin tuuliin uskaltaisi. :D

    Ora: Joo, rullafokkaan voi hyvin käyttää perustelua "mutta kun kaikilla muillakin on". Muakin nauratti tykkimökki. Kaikenlaista...

    Miss P: On! :D Tosin mut on yllättänyt se, miten hyvin saaristossa kuitenkin osataan suomea. Heti, jos ei saa päähänsä jotain sanaa ruotsiksi, niin vaihdetaan kyllä suomeen. Se on tietty kohteliasta heidän puoleltaan, mutta sitten sitä helposti jämähtää puhumaan suomea. Kiitti vinkeistä, menee testaukseen!

    Vega: Sinäpä sen sanoit, veneily on rentoutumista parhaimmillaan! Viime yönä vetäisiin taas melkein 10 tuntia unta palloon. Meidän vene on aina vika lähtijä, kun nukuttaa niin makeasti. :D Ja joo, ainahan niitä ajattelemattomia ihmisiä on, valitettavasti!

    VastaaPoista
  6. Piti vielä sanoa että usasta ostetuissa aurinkotuotteissa (ainakin Neutrogenalla) on eri kertoimet. 70 spf vastaa ehkä kerrointa 35, ettei käy hassusti auringossa. :)

    VastaaPoista
  7. Vaippojen sisältö suoraan mereen!! Yök, mitä jengiä! En siis sitä yököttele, että mereen päästetään eritettä, sitähän ne tekee isotki alukset, (onneks loppuu muistaakseni vuonna 2016) mutta nätti homma satamasta lähtiessä kopistella enimmät kikkareet kyljestä. Ja toinen mitä pikkulasten äitinä jaksan ihmetellä, että vanhempien tehtävä on tasapainottaa perheen elo, jos desipelit alkaa olla kaakossa. Väsymyksestä ja kaikesta huolimatta... Hetkittäiset volyymitason nousut on musta ihan normia elämää, mutta jos alkaa olla ihan huutokuoroa koko sakki, niin aikuisten pitää osata ajatella ja tehdä ratkaisuja. Mutta ihana että merellä on lääniä sen verran, ettei tarvi jäädä kärvistelemään. :)

    Meilläkin eka reissu lasten kans käyty ja hienosti meni. Sattu täydellinen keli, aluks melkeen bläkä ja myöhemmin tuuleskeli sen verran, että viittä solmua päästiin. Mutta ei aallokkoa juurikaan ja muutenkin loiva alku lapsille. On muuten tripla nautinto, kun näkee omien lasten riemun! Siis että voi omille lapsille tarjota elämyksiä.

    Käytiin miehen kans edellisenä päivänä purjehtimassa kahdestaan, treenattiin lähinnä rantautumiset ja purjeitten vekslaukset kuntoon. Että yhteispeli toimii ja on saumatonta sitten lasten kans. Sitten kun lasten kans oltiin, laitettiin kyseisten toimenpiteiden ajaksi lapset keulaan leikkimään ja lukemaan. Sitten taas porukka pihalle... Saattaa kuulostaa melkoiselta, mutta tähän touhuiluun on niin tottunut, että on tosi orpo olo, jos ei joskus tarvi lasten kans säätää. Ehkä tää on sitä kasvamista tähän elämäntilanteeseen. :)

    -Riikka

    VastaaPoista
  8. Miss P: Onneksi muuten vinkkasit, ois voinut käydä hassusti muuten! Oon jo ihan tarpeeksi panda ja rajainen nytkin... :D

    -Riikka: Ihan tasan samaa mieltä ekasta kappaleesta! Ihanaa, että teillä meni noin hyvin! Ajattelinkin sua, kun näin yhden purjehtivan lapsiperheen, kenellä kaikki näytti menevän niin upeasti. Lapset saivat auttaa pienissä tehtävissä kuten avata vesihanan, kun vesitankkia täytettiin ja olivat siitä ihan innoissaan. Huomasin, että heille oli sellaiset pyörän turvaistuimet laitettu kiinni kaiteisiin, varmaan noin pienillä aika fiksu ratkaisu, että lapset saa "kiinni", jos on tiltsu päällä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun juttelet ja oot messissä. :)