tiistai 28. kesäkuuta 2011

JUHANNNUS



Juhannuksesta muodostui, öh, hieman erilainen kuin oli suunniteltu. Maalasin kauniin kuvan saaristolaisjuhannuksesta lämminsavulohivoileipineen ja päiväpurjehduksineen. Ihan hyvin se alkoikin, savustetulla nieriällä, uusilla perunoilla ja Moet & Chandonin Rose-samppanjalla. Sitten jotain tapahtui (todennäköisesti alkoholilla oli osuutta asiaan) ja juhannuksesta tuli oikein perisuomalainen ördäysfestari. Älkää käsittäkö väärin, meillä oli tosi hauskaa, mutta tavoittelemani raikkaus jäi raitapaidoista huolimatta uupumaan. Perunatkin olivat kaupan perunoita, kun oman maan sato typistyi yhteen potaattiin. Huh. Kuvia ei ole and there's a reason. Tästä sitä lähdetään sitten taas tavoittelemaan sitä kaivattua imagoa takaisin.

Kuva wildtaiga.fi

torstai 23. kesäkuuta 2011

Hauskaa juhannusta!



Oikein mukavaa ja rentouttavaa juhannusta kaikille! Me tässä vielä hieman arvomme, lähdemmekö matkaan tänään vai huomenna. Sää ei juuri nyt tunnu miltään supermyrskyltä, mutta nämähän ovat juuri niitä kuuluisia viimeisiä sanoja...

P.S. Me syödään savustettua nieriää, uusia perunoita, kylmäsavulohivoileipiä, uunitortillaa, kotijugurtteja (minulle maustamatonta, miehelle mansikkaa), mansikoita, keksejä, pastasalaattia, Eat & Joyn karjalanpiirakoita to name just a few. ;)

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Elämän pieniä täydellisiä hetkiä

Lähtövalmistelut eli vauhdissa syötävän lounassalaatin valmistus. Sain isältäni, joka oli Italiassa matkalla, tuliaisiksi ison palasen parmesaania, joten siitä inspiroituneena olen laitellut erilaisia ruokia, joihin kyseistä juustoa tulee. Nyt eväänä oli tomaatti-mozzarella-rucola-pastasalaattia, johon leikkelin reiluja siivuja parmesaania päälle.




Tällä kertaa suuntasimme länteen päin ja venekerhon saareen. Saimme taas saaren itsellemme, ketään muita ei ollut paikalla. Olimme kumpikin todella väsyneitä rankasta työputkesta, joten oli mukavaa olla ihan vain kolmisin. Laivakoira oli pitkän purjehduksen jälkeen maissa piipahduksen tarpeessa. Niinpä otimme ankkurimaljat mukaan ja teimme pienen kävelyn saareen tutustuen.











Mies lämmitti saunaa ja minä siistin kannen kuntoon ja olin ornitologina. Ison kiven juurella oli joutsenen pesä ja miesjoutsen valvoi ahkerasti sen rauhaa. Toinenkin lintuperhe yritti paikalle (osa poikuista oli äitinsä selässä), mutta joutsen suuttui ja ajoi julmasti itseään vaikka kuinka paljon pienemmät räpistelijät tiehensä.





Saunan lämpeämistä odottelimme sen upealla terassilla. Myös saunassa sisällä oli ikkunoita joka suuntaan ja vastaavat upeat maisemat. Olisikohan tämä hienoin sauna, jossa olen käynyt? Viinikin maistui erityisen hyvältä tuona iltana.







Pieni saunoja. Laivakoira rakastaa löylyjä ja on aina ensimmäisenä lauteilla (ja uimassa).


Saunasta tultuamme ryhdyimme ruuan laittoon. Menussa seisoi savustettua siikaa uusien perunoiden kera. Cobbin käyttöohjeisa luki, että sillä voi myös savustaa ilman savustuspönttöä, joten halusimme heti kokeilla, koska savukala on kummankin herkkua.




Aika usein muuten käy niin, että kattauskuvissa ei näy ruokaa lainkaan. Usein napsin kuvia huvikseni odottaessa, mutta kun ruoka on vihdoin valmista, käymme aterian kimppuun niin nälkäisinä, että jälkeenpäin vasta muistan, että ai niin, tämänkin aterian olisi voinut ikuistaa. Joka tapauksessa savustus onnistui hyvin ja siiasta tuli suussa sulavan ihanaa. Voit ja ruohosipulit odottelivat uusia perunoita kavereikseen. Nyt taisi olla viimeinen kerta, kun turvauduimme kaupan perunoihin. Juhannuksena omien viljelysteni on PAKKO olla valmiita! :D





Aamu valkeni huipputuulisena, keli taisikin olla kovin meille eteen sattuneista. Saaresta lähtiessämme päätimme mennä pelkällä keulapurjeella ja jättää ison nostamatta. Tämä oli purjehduksenope Hilkan vinkki - näin vene ei kallistu niin paljon. Valitsimme ensin fokan, mutta jo nostoyrityksessä kävi selväksi, että sekin oli liikaa. Niinpä palasimme rantaan ja vaihdoimme myrskyfokan keulaan ja sillä palasimmekin sitten kotiin asti. Aika lailla tuuli kyllä, koska pelkän myrskyfokankin vedolla tulimme jopa viittä, kuutta solmua. Vastaan tulevat purjeveneet ajoivat kaikki koneella, kukaan ei ollut päättänyt kryssiä moisessa puhurissa. Meidän pieni Båtimme otti hienosti aallot ja kulki vakaasti. On se kyllä hyvä vene! Ajoimme sisäväylää ja Kaivarin ohi - siinä oli sen verran rauhallisempaa, että uskalsin kaivaa kameran esiin. Olen niin monesti aiemmin ihaillut ohi lipuvia purjeveneitä Kaivarista ja nyt olimmekin itse ne lipujat! Olipa hauska fiilis. Laivakoira herättää muuten aina positiivista huomiota, kun ihmiset bongaavat sen veneestämme. Nytkin, kun ohi meni niitä sightseeing-aluksia, niin Laivakoira pääsi useammankin turistin kuviin. Mattolaituri näytti hauskalta baarilta, laitoin sen itselleni muistiin kesän terassireissuja silmälläpitäen.









Navigointi ja skuuttaaminen ovat turhia. Vihaan. Estän. Terveisin Laivakoira. No, ei sentään. Voin ylpeänä kertoa, että Laivakoira on kehittynyt tosi paljon laivakoiramaisempaan suuntaan. Tällä retkellä, kuten viimeksikin, se oli jo tosi lungisti. Mitään pelkosekoiluja ei esiintynyt, mitä nyt pientä tärinää purjeiden pitäessä kovaa ääntä. Aiemmin se harrasti rantautumisissa todella rasittavaa vinkumista ja kieppumista (se on aina niin innoissaan kaikesta), mutta nyt se osasi olla rauhallisesti ja odottaa omaa vuoroaan maihinpääsyssä. Kovemmassa kelissä Laivakoira on mieluiten sylissä ja leppoisilla tuulilla se menee sisälle nukkumaan tai katselee maisemia kannella. Olen pakahtua onnesta ja ylpeydestä!


sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Nyt äkkiä ruokaa!

Tuleeko teille koskaan sellainen tunne, että jos ei nyt heti saa ruokaa, niin superraivarit uhkaavat jo nurkan takana? Minulle tulee, mutta onneksi tunnistan aika hyvin itsessäni tämän piirteen. Veneillessä varaudun siihen laittamalla etukäteen hätäruokia. Minulla on viime aikoina ollut valmiiksi paloiteltuna kurkkua, porkkanaa ja paprikaa (helppo napostella, ei tarvitse kaivaa ruokailuvälineitä esiin). Banaanit ovat huippuhyviä tähän tarkoitukseen, samoin se ihana turkkilainen jugurtti, jossa on hunaja valmiina omassa lokerossaan. Hätäruualle on yleensä tilausta siinä puolessa välissä matkaa, kun tavallaan jaksaisi kyllä odottaa perille asti, mutta sitten on vaarana alkuräjähdys rantautuessa. Purjehduksenopemmekin kertoi perheenäidistä, joka aina ruokkii koko perheen tuntia ennen rantautumista.

Jos lähdemme retkelle iltaa kohti, niin yritän miettiä ekalle illalle sellaisen ruuan, joka valmistuu nopeasti ja/tai jonka voi valmistella jo kotona kokattavaan olotilaan. Eilen illalla meillä oli lohimedaljonkeja voisula-ruohosipulikastikkeessa (valmiin kalan päälle köntsä voita ja kotona silputtua oman pihan ruohosipulia) ja fetasalaattia. Salaatin kasaaminen käy nopeasti, kun ottaa ruukullisen suosikkisalaattiaan, rasiallisen kotona valmiiksi huuhdeltuja kirsikkatomaatteja ja sellaisen Apetinan pienen muovipakkauksen fetaa öljyssä. Minun suosikkini on se, jossa on juuston lisäksi valkosipulinkynsiä ja vihreitä oliiveja, miehen taas se, jossa on aurinkokuivattuja tomaatteja. Kurkkua ja paprikaa olikin jo hätäruokarasiassa valmiiksi palasina. Minä kasasin salaatin samaan aikaan, kun mies grillasi kalaa. Meillä on nyt veneessä se Cobb-grilli (Stockan kantiksesta 149 euroa, jos jotakuta kiinnostaa) ja olemme olleet todella tyytyväisiä.

Lounaan kanssa nopeuden ei tarvitse olla valttia, koska lounaalla olemme yleensä samassa paikassa kuin yötäkin, alla on aamupala ja ruokaa voi alkaa laittaa silloin, kun siltä tuntuu. Iltaisin saattaa tosiaan olla hieman kiire. Tässä on yksi vinkki nopeasti valmistuvaan ruokaan.



Tarvitaan sipulia, paprikaa ja marinoitua tofua. Muutkin kasvikset käyvät, mutta nämä ovat omia suosikkejani. Kasvikset paloitellaan marinointirasiaan ja niiden päälle kaadetaan marinadi, jossa on soijaa, oliiviöljyvä, teelusikallinen valkosipulimurskaa ja vähän seesaminsiemeniä. Tämän voi hyvin tehdä kotona valmiiksi ja kannattaakin, jotta jotain maustumista ehtii ylipäätään tapahtua. Tofulle ei tarvitse tehdä mitään. Kun on aika syödä, kasvikset laitetaan grilliin ja niiden kypsyessä on aikaa paloitella tofu ja nauttia ankkurimalja. Kun kasvikset ovat lähestulkoon valmiita, tofu grillataan kevyesti molemmin puolin. Sen tarvitsee ainoastaan kuumeta, koska sinällään tofu on aina kypsää.




Nopeaa ja hyvää!

Joku saattoikin tästä kirjoituksesta olla aistivinaan, että minulla ja Laivakoiralla on yhteinen pahe - suuren luokan kärsimättömyys.

Hauvahälletin hoodeilla



Radiosta kuunneltiin ensin 60- ja 70-lukujen hittejä ja sen jälkeen Kansanradiota. Priceless!



En ollut erottaa, mihin meri päättyy ja missä taivas alkaa. Kuuma oli jo heti aamusta, tuulta taisi olla metri sekunnissa...



Hanskojen lepohetki omistajan lisätessä aurinkorasvaa. (Edelleenkin sitä vääränlaista.)



Astiapyyhkeet kuivuivat auringossa.



Taidettiin edetä peräti solmun vauhtia.



Ja siellä se Hauvahället häämöttikin jo. Hauvahället, Hauvahället, Hauvahället. Paras nimi ikinä.

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Uusia haaveita



Koska haaveosastolla on tapahtunut vaikka mitä, on alettava miettiä uusia tavoitteita. Me olemme jo purjehtineet menestyksekkäästi ikiomalla veneellämme, laittaneet siellä herkkuruokia, nähneet ihanan auringonnousun ja -laskun, istuneet iltaisella laiturilla juomassa viiniä. Kesäloma Turun Saaristossa ja Ahvenanmaalla lähestyy kovaa vauhtia. Mitä sitten? Toki edellämainittuihin voi mennä monen monituista kertaa ja varmasti menemmekin, mutta minusta on mukavaa haaveilla myös uusista paikoista.

Seuraava iso haave onkin siis purjehdus Ystadiin. Olen ihan Wallander-fani ja hulluna sekä elokuviin että kirjoihin. Mikä siis olisi hauskempi toivekohde kuin Wallanderin kotikaupunki? Kuvista päätellen (käykää vaikka Dolphin Dancessa katsomassa) Ystad on kertakaikkisen pittoreski ja viehättävä paikka. En tiedä, minä kesänä tämä unelma toteutetaan, mutta odottelukin on kivaa.

Kivaa ja aurinkoista lauantaita kaikille muillekin! Me lähdemme illaksi Båtille.



Ystadin kuva ystad.se

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

On hetki, jolloin koira uinahtaa

Lähdimme retkelle työpaikan venekerhon saareen, joka on kotisatamastamme itään. Itätuuli tiesi kryssimistä, mutta niinpä sitä vain päästiin kuitenkin yli viittä solmua. Välillä tuli vettä niskaan sellaisella forzalla, että ehdin jo kiroilemaan ja miettimään, että tämän päivän dolce vita -kiintiö ei ihan meinannut täyttyä. Laivakoira muksahteli, kun ei käskyistä huolimatta malttanut pysyä sisällä vendojen ajan ja sitä kävi melkein jopa vähän sääliksi. Pidemmillä halsseilla se kyhjötti ihan märkänä raasuna sylissäni. Rohkeus ei valitettavasti kuulu Laivakoiran hyveisiin, vaikka se muuten reipas onkin. Pääsimme perille myöhään illalla ja saimme meidän kerhomme puolikkaan saaresta vain itsellemme, ketään muita ei ollut paikalla. Vaikka kello oli paljon, laitoimme saunan lämpeämään ja söimme kevyen illallisen viineineen odotellessamme. Pimeää ei meinannut olla ollenkaan, saunaan mennessämme puolenyön jälkeen oli ehkä hitusen pimeää, mutta kun palasimme ja olimme istuskelleet hetken, aurinko alkoi jo nousta. Mies ja Laivakoira kävivät uimassakin, minä en rohjennut. Minun talviturkkini lähtee yleensä vasta, kun (ja jos) veden lämpötila ylittää 23 astetta. ;)



Olimme siirtyneet poijuun yöksi, koska yöllä oli vielä jonkun verran aallokkoa juuri ärsyttävästä suunnasta. Aamun niinä tunteina, kun olisi pitänyt olla vielä unten mailla, heräilimme vähän väliä siihen, että poiju hakkasi veneen keulaan, kun tuulen suunta pyöri. Ei kun silmät ristissä ja yökkäreissä venettä siirtämään. Onneksi siirtomatka oli vain kymmenisen metriä ja yön aallokkokin oli mennyttä. Menimme takaisin nukkumaan ja heräsimme sopivampaan aikaan aivan kertakaikkisen upeaan aamuun. Koko päivä meni löhöillessä, ruokaa laitellessa, syödessä, laiturilla tiskaillessa, saaressa kävellessä ja Laivakoiralla vuoroin riekkuessa ja vuoroin nukkuessa. Sopiva nukkumapaikka löytyi auringosta ja purjepussin päältä.












Tälle päivälle oli ennustettu tuulta 14 m/s, mutta kun lähdimme matkaan, ei mistään sellaisesta ollut puhettakaan. Kymmenellä metrillä meni ehkä ennuste pieleen. :D Niinpä valitsimme keulapurjeeksi genoan, kun oli tarkoitus mennä koko matka myötätuulessakin. Pitkät housut piti kuitenkin laittaa jalkaan melkein heti, meri viilentää vielä niin paljon. Purjehdushousuni eli luukkuhousut (niissä on luukku vessassa käymistä varten) eli luukkikset ovat ehkä mukavimmat housut ikinä! Ne, raitapaita ja valkoiset Converset ovat niin tämän kesän look!




Laivakoira kekkuloi retkellä sydämensä kyllyydestä ja oli aivan veto veks paluumatkalla. Onneksi paluumatkalla tulimme leppeän slöörin voimin, eivätkä purjeet tai tuuli rapisseet yhtään, joten toinen sai nukkua levollisin mielin. Olisihan se ollut kamalaa, jos olisi kryssitty kotiinkin ja pieni olisi joutunut tulemaan tarkistamaan tilanteen joka vendan kohdalla! Nimittäin joka kerta, kun skuuttasimme tai muuten välppäsimme purjeiden kanssa, pieni uninen koira juoksi hädissään kannelle.