keskiviikko 31. elokuuta 2011

Rullapurje - pala taivasta





Båtiin asennettiin heinäkuun lopussa rullapurje. Meillä ei ollut juurikaan mahdollisuutta vertailla hintoja ja miettiä purjeneulomon valintaa pitkään, koska päätös piti tehdä melko nopeasti. Kesä-heinäkuun vaihteessa sain tietää, että tässä oman elämän Monopolissa oli ollut laskuvirhe pankissa -henkinen tilanne ja sain periä siitä hyvästä X määrän rahaa. Oli heti selvää, että rahat laitetaan rullapurjeeseen, jos sellainen ehditään saada kesälomamatkalle. Muuten odottaisimme syystalveen ja hankkisimme purjeen edullisemmalla hinnalla. WB-Sails oli ainoa neulomo, joka lupasi purjeen rullalaitteineen elokuun alkuun. Purje meni heti tilaukseen ja jännitimme viimeiseen asti, ehdimmekö saada sen. Heinäkuun viimeisellä viikolla keulaluukun kannet irrotettiin, koska rullalaite sijoitettaisiin osin keulaluukkuun. Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna asennettiin rullalaite ja elokuun ensimmäisenä päivänä asennettiin varsinainen purje. Meillä ei ole sellaista osaamista, että olisimme asentaneet kaiken tämän itse vaan pyysimme WB-Sailsin työntekijää auttamaan asennuksessa. Purje saatiin laitettua ajoissa, mutta keulaluukun kannet eivät ehtineet valmiiksi. Niinpä kesälomareissu meni avomallina, mikä oli tietysti vähän rumannäköistä (varsinkin kun keulaluukussa oli pakko säilyttää tavaraa), mutta tärkeintä oli, että saimme purjeen.

Kun palasimme reissusta, Båt meni Leeveneelle, jossa keulaluukun kansiin tuleva kolo mitattiin huolellisesti ja porattiin. Kansissa, kuten koko veneessä on sellainen sandwich-rakenne, mikä tarkoitti sitä, että reunat tuli laminoida, jotta koko kansi ei mätänisi, kun siihen pääsisi kosteutta. Samaan aikaan Leeveneellä oli toinen samanlainen vene, jossa oli käynyt juuri näin ja gastin jalka oli rantautumisessa mennytkin kansista läpi. Huh, mikä vaaratilanne! Juuri tämäntapaisten juttujen pelossa olemme mieluummin maksaneet itsemme kipeiksi siitä, että joku ammattilainen tekee hommat kuten pitääkin. Itse säheltäminen olisi kuitenkin johtanut ennen pitkää samaan lopputulokseen - vene olisi Leeveneellä ja lisäksi olisi voinut sattua jotain. Nyt kansiluukut ovat kiinni ja valmiina. Ja kylläpä Båt näyttää hienolta!

Kaiken kaikkiaan olemme olleet tosi tyytyväisiä uuteen purjeeseemme. Vauhtia tuli heti lisää, vene nousee tuuleen uskomattoman hyvin ja sisällä on avarampaa, kun pääsimme kolmesta purjepussista eroon. Rullapurje on ihanan helppo ja käytännöllinen. Rullalaitetta täytyy kuitenkin varoa veneeseen ja veneestä kuljettaessa keulasta. Olemme ehtineet kokeilla jo keulapurjeen reivaustakin ja sekin onnistui hyvin. Purje maksoi ihan kamalasti, ilman tuota pankkikömmähdystä emme varmaan olisi hankkineet rullagenoaa vielä pitkään aikaan. Samaa operaatiota suunnitteleville suosittelen lämpimästi myös sitä, että varautuu siihen, että loppukustannukset ovat sitten kuitenkin suuremmat kuin alkuperäinen arvio. Rahanmenosta huolimatta uskallan kehua rullapurjeemme ihan maasta taivaisiin. On se huippu!

maanantai 29. elokuuta 2011

Sisustusjossittelua


No eipä minun kauaa tarvinnut pinnistellä löytääkseni aiheita, joista voisi postailla talvellakin. Teidän kivojen ideoidenne pohtimisen lisäksi päästin sisustusmaanikkoni valloilleen. Tein muutaman vuoden sivutyönäni assarin hommia eräälle sisustajalle. En tee sitä enää, mutta auttelen toki ystäviäni sisustuspulmien kanssa mielelläni, jos vain suinkin osaan. Nyt olin oikeasti surffaamassa tapetteja ystäväpariskunnan arvioitaviksi, mutta haksahdin kangaspuolelle. Båtin verhoilu on oikein hyvä, eikä sitä ole tarvetta/aietta ainakaan lähivuosina muuttaa (Luoja tietää, että rahareikiä on jo muutenkin). Mutta jos... Koska kyllähän siihen tummansiniseen samettimaiseen pintaan tarttuu koirankarvoja, jotka valkoisuudessaan loistavat kauas. Koirankarvoja on miljoonia. Koiralla on karvanlähtöaika kaksi kertaa vuodessa. Sitä ei kukaan usko, kuinka paljon sitä karvaa lähteekään. Että sitä vaan, jos verhoilu joskus vaihdetaan, niin on minulla pari ajatusta takataskussa.

Olen ihan pöpinä patjaraitaan, joten suosikkiverhoilu olisi ehdottomasti raidallinen. Kuviollisessa kankaassa kuratassujen tömpsähdyksetkään eivät näy ihan heti. Esimerkiksi ruudulliset lakanamme eivät olleet mitenkään likaisen näköiset loman jälkeen, vaikka niissä onkin valkoista ja vaikka Laivakoira oli kulkenut keulapiikissä ihan omistajan elkein. Sininen olisi tietysti The Väri veneeseen, vaikka eivät nuo harmaatkaan rumia ole.





Ylin kuva Lauritzon's, alemmat Romo

Sinivalkoisissa tekstiileissä erilaisten kuvioiden yhdistäminen näyttää mielestäni erityisen hauskalta. Lexington näyttää mallia.



Kuvat Lexington

Raikkailla sohvilla lojuisi tällaisia torkkupeittoja. Paitsi, että ne olisivat itse kutomiani. Pitäisiköhän ottaa tälle talvelle neulontahaaste, kun selvisin vihannespussistakin niin mallikkaasti...



Kuva Riviera Maison

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Purjeita autossa, purjeita vierashuoneessa, purjeita unissa...



Joku vinkkasi aiemmin kommenttiboksissa Purjebägeistä yhtenä purjeiden kierrätysmahdollisuutena. Kaksi vanhaa purjetta olivat odotelleet vierashuoneessa keväästä saakka (ne taitavat muuten olla Båtin alkuperäiset purjeet) ja olin vain yksinkertaisesti saamaton niiden kanssa. Välillä haaveilin niistä tehdystä aurinkokatoksestakin. Sitten totesin, että jos olen nyt odottanut kaksi vuotta inspiraatiota maalatakseni kylppärin kaakelit ja kylppärin kattokin on edelleen maalaamatta, vaikka maalit ostettiin vuonna 2007, niin ehkä kannattaa hylätä turhan korkealentoiset DIY-suunnitelmat. Niinpä Purjebägien Henri kävi eilen hakemassa purjeet. Mekin saamme jotain vastalahjaksi, nimittäin purjeista tehdyn putkikassin. Jännää!

Myös myytävässä kunnossa olevat purjeet löysivät uuden kodin. Auton takaluukku on tyhjä (tai siis miehen auton, omani takaluukussa ovat ratsastuskamani, jotka vein sinne, köh, vuosi sitten), vierashuoneen lattia vapaa ja Båtissakaan ei ole enää kuin spinnu sisällä. Hurraa! Jokohan nyt tulisi vihdoin loppu sekopäisille unillekin? Palasimme sentään jo viikko sitten ja vielä pari yötä sitten jouduin kovasti vakuuttelemaan miehelle, että talo pysyy paikallaan. "No kyllähän se pysyy, kun köydet ovat kunnolla kiinni", kimpaantui täydessä unessa oleva mies ja unissakäveli tarkistamaan köysiä ikkunasta. Itse taas viikkasin purjeita koko viime yön. Tein sitä sängyssä ja aina kun olin saanut purjeen siistiksi, mies käänsi kylkeä ja purje tippui lattialle ja jouduin aloittamaan alusta. Huoh.

Kuva Purjebägit

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Kökar

Kökarista en olekaan kirjoittanut vielä mitään mainintaa enempää, mutta se ansaitsee oman juttunsa. Meillä oli koko reissun ajan tapana olla vain yksi yö yhdessä paikassa. Illalla tultiin, keskityttiin ruokajuttuihin ja aamulla käytiin sitten pällistelemässä ympäriinsä. Suurimmassa osassa kohteita tämä riitti ja kaikki oleellinen tuli nähtyä näinkin. Kökarissa olisi hyvin voinut olla toisenkin yön. Tänne varmaan myös palaamme ensi vuonna. Jos tämä loma oli omistettu spontaanille "mihis tänään mentäis" -henkiselle Saaristomereen tutustumiselle (mikä oli ihan oikea taktiikka, kun ekaa kertaa oltiin), niin ensi vuonna meillä on ihan selvä matkasuunnitelma. Ensi vuonna mennään Ruotsiin ja sinne edetään ainakin Kökarin ja Maarianhaminan kautta. Tähän liittyen minulla on kysymys (yhtään ajoissa en ole liikkeellä asian kanssa): Miten olette toimineet koirienne kanssa, kun olette purjehtineet ulkomaille? EU:ssa ilmeisesti riittävät ne rokotus- ja madotustodistukset, mutta pitikö koiralla olla oma passi. Missä niitä kysellään/näytetään?

Kökarissakin oli jo ilta, kun saavuimme. Ehdimme onneksi juuri ja juuri ravintolaan syömään, koska omat ruokavarastot alkoivat olla jo "on täällä purkki hernaria" -asteella ja koska olin juuri joku aika sitten onnistunut polttamaan itseni tulikuumalla hernekeitolla, se ei oikein houkutellut. Ravintolan ruoka oli oikein hyvää ja söimme siellä seuraavan päivän lounaankin. Kauppakin oli lähellä ja siellä oli hyvät valikoimat.







Ahvenanmaan punainen asfaltti on jotenkin kodikkaan näköinen. Samanlaista voi muuten nähdä pääkaupunkiseudullakin. Helsingin pitäjän kirkonkylässä eli siinä Vantaan Pyhän Laurin kirkon ympärillä on myös käytetty punaista asfalttia. Toinen Ahvenanmaan erikoisuus, pannukakku, jäi saamatta. Buu! Sitä voi onneksi tehdä itsekin ensi kesää odotellessa.



Ensi vuonna mennään kyllä ihan varmasti sälsafarille! Olette ehkä saattaneet huomata, että bongailen mielelläni eläimiä ja että valitettavasti emme nähneet reissullamme hylkeitä. Yhtenä päivänä kuulimme niiden ääniä, mutta näköhavaintoa ei tehty. Kökarin lähellä on kuulemma joku luoto, jonne niitä kerääntyy oikein paljon. Sinne siis!



Kökarissakin oli jo tosi hiljaista. Ennen kuin otin kuvat, vieressä oli vielä pari muutakin venettä, mutta siinä kaikki. Yhden veneistä kippari oli britti ja hän kertoi iloissaan, kuinka hyvä vene hänellä on, kun sillä voi ajella kiville niin paljon kuin huvittaa. Ööö, okei. Mitä kukin arvostaa... :D




Tuleepa haikea olo näitä kuvia katsellessa! Mies palaa tänään töihin, minulla on vielä pari lomapäivää. Vaikka lyhyitä retkiä tehdään varmaan säiden salliessa lokakuulle asti, niin silti alkaa olla sellainen olo, että tämä huippukesä on pian ohi. Mietin vähän, että mitä teen blogille. Minusta on tosi kivaa kirjoitella tätä ja tuleepahan otettua paljon kuvia retkistä. Mitä sitten, kun Båt menee talviunille?

maanantai 22. elokuuta 2011

Kuinka purjehtijaksi tullaan for dogs

Miten purjehdus sujuu Laivakoiran mielestä parhaiten? Ykkösjuttu on se, ettei vastatuuleen vain ajeta. Ei kiitos vendoja Laivakoiralle, vain leppeää slööriä. Muita tärkeitä tekijöitä ovat:

Uiminen on Laivakoiran mielestä parasta ja se tietää kyllä, että veneily on melkein yhtä kuin uiminen. Uimatauko pidetään aina, kun eteen sattuu ranta ja välillä Laivakoiraa pulautellaan myös veneestä, jos on tosi kuuma päivä.



Yleinen kekkulointi kannella on tärkeää satamissa, jotta muut venekunnat näkevät, kuka tämän veneen (ja laiturin) oikein omistaa. Kannella pasteeratessa voi myös vahtia ja käskeä mahdollisia uimaanyrittäjiä. Veteen ei kenelläkään ole asiaa (eräiden mielestä), ellei Laivakoira saa olla ensimmäisenä meressä.



Navigare non necessere est. Jostain syystä Laivakoira parkkeeraa AINA merikortin päälle. Kai se on se tassujen pito, tai jotain...



Kesä se on koirallakin. Jätskikiskalla saattaa käydä joskus flaksi. Laivakoira pitää myös jugurtista. Jugurttiin liittyy myös eräs episodi, missä minä jahtasin koiraa ympäri kantta ja koira livisti lopulta nuolemaan jugurttikuppiani. Laivakoira ei tiedäkään, kuinka lähellä kävi, ettei hänestä tullut rukkasia.




Kotona Laivakoiralla ei ole lupaa tulla meidän makkariimme ollenkaan - niinpä se ottaa kaiken irti ihmisten sängyllä hengailusta veneellä. Yöksi lähetämme sen pois keulapiikistä tilaa viemästä, mutta muuten Laivakoiralle on suotu tällainen erivapaus Båtilla.




Aurinkoisella laiturilla makoilu on myös aina hyvä juttu. Siinä toteutuvat pienen parsonin tarpeet hyvin - voi pötkötellä ja samalla olla tarkkana ja perillä ympäristön tapahtumista.



Jos keikuttaa, purjeet rapisevat tai muuten vaan vähän jännittää, Laivakoira tykkää, että paras paikka on syli. Jos minä olisin intiaani, niin nimeni olisi Skuuttaa Parson Sylissä.



Laivakoira on nyt palannut arkeen mitä julmimmalla tavalla, se vietiin nimittäin tänään nypittäväksi. Alkoihan se jo ollakin aikamoinen tursake. Tiedättekö muuten, ettei Laivakoiralle tullut koko reissulla kuin yksi punkki!

lauantai 20. elokuuta 2011

Unelma toteutettu!

Seisomakorkeus, lämmitetty maito aamukahvissa, 107 neliötä, suihku... Tuntuu ihan oudolta! Palasimme eilen illalla kotiin ja ehkä tähän tottumiseen pari päivää menee. Kirjoitin nyt täydellisestä matkastamme loppuosan matkakertomuksen, lisäksi suunnitelmissa ovat tarkempi postaus Utöstä ja Laivakoiran suosikkipaikat -postaus. Onko toivomuksia, kumpi ensin? Mutta tässä nyt tämä maratonpostaus.

Österskär oli muutenkin kuin saunan osalta meille hyvin mieluinen paikka. Kaikki oli todella hyvin hoidettua ja siistiä ja isäntäpari hyvin ystävällinen ja vieraanvarainen. Nauratti myös, kun vanha isäntä oli kova kauppamies, hän myi meille niin erikoispostikortit kuin -merkitkin, tuoreita sämpylöitä, käytti kodissaan näyttämässä kuvaa siitä, kun Kekkonen vieraili. Paikassa oli jotain sellaista lämpöä ja aitoutta, että olimme molemmat ihan rakastuneita. Mies jutteli pitkät pätkät kalastuksesta ja ties mistä ja päätimme, että tänne ainakin tullaan ensi vuonna uudelleen. Vaan Österskäristäkin oli lähdettävä, aika vain kului niin joutuisaan.





Nämä pari päivää olivat selkeitä matkapäiviä. Havahduimme jotenkin siihen, että sunnuntaiaamuna meidän pitäisi olla kymmeneltä erään kehyskunnan kirkossa, kun miehen kummilapsi konfirmoidaan ja matka kotia kohti oli aloitettava. Österskärin idyllistä pääsimme vielä yhteen väli-idylliin, Stenskäriin. Siellä söimme yhdet reissun parhaista savukaloista, nimittäin vastasavustetut ahvenet. Voi, olisimmepa voineet jäädä tänne yöksi! Jatkoimme kuitenkin Rosalaan, joka oli ihan död.






Rosalaan saapuessamme tuuli jo aika lailla ja yön aikana tuuli nousi aina vain. Kerrankin tilanne oli se, ettei laituri ollut tyhjentynyt ympäriltämme, kun heräsimme. Kaikki muutkin tuntuivat olevan matkalla Hankoon ja kyttäsivät keliä. Merisää lupasi, että iltaa kohden tuuli heikkenisi kolmeen-seitsemään metriin sekunnissa ja me laskeskelimme, että jos neljältä lähdemme, niin siinä vaiheessa, kun olemme Hangon Läntisellä selällä, tuulen pitäisi olla jo ihan ok. Tämä oli koko reissun toiseksi pahin moka, joka ei kyllä ollut ihan omamme vaan Ilmatieteenlaitoksen. Selällä ollessamme tuuli oli nimitäin 13 m/s. Vain vähän pieleen siis... Kreisikryssintä oli kuitenkin ihan ok, vaikka väsyttävää toki olikin. Saatoimme todeta, että Båt on kyllä todella merikelpoinen ja kertaakaan ei pelottanut. Reissun pahin moka tapahtui vasta selän ohitettuamme. Olimme päättäneet mennä Hangon pohjoiseen satamaan, katsoneet, että sinne pääsee suht pienellä määrällä vendoja ja että satama on suojaisa. Jossain vaiheessa aloimme kuitenkin ämpyillä, että jos sittenkin Itäsatamaan ja päädyimme kääntymään sinne. VIrhe. Varsinkin Tulliniemen jälkeen tuuli oli jotain ihan käsittämätöntä, väylä kapea ja saimme tehdä tosissamme töitä. Rantautuminen oli ensimmäinen suoraan sanottuna perseelleen mennyt koko reissussa. Onneksi saimme todella hyvää apua kahdelta viereiseltä venekunnalta. Styyran puoleiseen veneeseen Båtin keula hieman kopsahti, mutta onneksi veneen omistajat olivat todella ystävällisiä ja sovimme, että mahdolliset vahingot tarkastetaan aamulla ja valossa, nyt kaikki keskittyivät vain siihen, että meidät saatiin turvallisesti kiinni. Lopulta olimme kiinni ja minä tein triplaköydet keulaan. Briiffasimme tilanteen läpi ja totesimme, että virhe tapahtui siinä kohtaa, kun päätimme poiketa alkuperäisestä suunnitelmasta ja kääntyä sittenkin Itäsatamaan. Olimme aivan loppu ja todella nälkäisiä. Classic Pizza mainosti nettisivuillaan olevansa auki "tappiin asti", mutta ilmeisesti Hangossa tappi on kymmeneltä illalla. Kaikki muutkin paikat olivat kiinni, jopa nakkikiska. Mikä pettymys! Minä keittelin sitten pikanuudeleita ja mies järsi jotain sipsintynkää, mutta mieli oli maassa. Aamulla saatoimme onneksi todeta viereisen venekunnan kanssa, ettei heidän veneeseensä ollut tullut mitään pienenpientä nirhaisua suurempaa ja he halusivat ehdottomasti antaa asian olla todeten vain, ettei reissua, ettei jotain sattuisi. Kun aiemmin moitin Nauvossa viereistä porukkaa, niin tässä yhteydessä täytyy sanoa, että 99-prosenttisesti kohtasimme superystävällisiä ihmisiä ja saimme tosi hyvää apua, varsinkin täällä.

Hanko alkoi olla jo todella hiljainen kiivaimman kauden mentyä ohi. Aamulla olimme hakkaamassa Classic Pizzan ovia heti yhdeltätoista ja saimme kuin saimmekin pizzamme, kahdentoista tunnin viiveellä. Classic pizzasta täytyy muuten sanoa, että koirat saavat siellä tosi ystävällistä palvelua. Mietinkin, että voisin aloittaa blogiin Laivakoira seal of approval -tägin alle sarjan paikoista, joihin koiratkin ovat tervetulleita, koska niin monella purjehtijalla tuntuu kuitenkin koira olevan.



Hangossa tiivistyikin oikeastaan ainoa ongelma, mitä kohtasimme koko reissullamme. Koska olimme liikenteessä jo vähän sesongin ulkopuolella, niin todella moni paikka oli jo kiinni. Varsinkin sen jälkeen, kun koulut alkoivat, niin tuntui siltä, ettei missään ole ketään. Vaikka meistä onkin kivaa olla paikoissa, jotka eivät ole ihan täyteenammuttuja, niin esimerkiksi ruokahuollon kannalta hiljaisuus oli kurjaa ja esimerkiksi Rosala oli jo suorastaan aavemainen. Ensi vuonna täytyy tehdä ruokahankinnat veneeseen suunnitelmallisemmin ja pitäytyä sitten luonnonsatamissa mahdollisuuksien mukaan, etenkin loppupäässä reissua.

Hangosta suuntasimme ystävämme mökille vierailemaan pariksi päiväksi. Järnö olikin ainoa paikka, jossa vietimme reissun aikana kaksi yötä peräjälkeen. Ystävä emännöi niin ihanasti, ettei olisi tullut mieleenkään lähteä vielä yhden yön jälkeen. Vietimme täydellisen miniloman loman sisällä tehden kaikkea perinteistä mökkijuttua - saunoimme, pelasimme seurapelejä, kävimme kävelemässä, grillasimme, söimme ja joimme hyvin.






Tässä vaiheeessa reissua maltoin jo vähän lueskellakin purjehdusten aikana. Mietin reissuun lähtiessämme, että toin ihan liian vähän kirjoja, kun en ehtinyt kirjastoon ja jouduin tyytymään vain kahteen ostamaani pokkariin. Sitten olin iltaisin niin kanttuvei, etten todellakaan jaksanut edes vilkaista kirjaa ja ajattelin raahanneeni opukset ihan turhaan. No, yksi tuli luettua ja toinen aloitettua. Henning Mankellin Tanssinopettajan paluuta voin suositella, se oli taattua Mankell-laatua. Toinen kirja oli Jo Nesbön Kukkulan kuningas, joka ei ollutkaan Harry Hole -kirja ja vähän petyin siihen.



Järnöstä lähtiessämme meitä hemmotteli mitä kaunein purjehdussää ja olimme Elisaaressa juuri sopivaan kellonaikaan, vähän viiden jälkeen. Teimme Laivakoiran kanssa pitkän kävelyn ja varasimme saunan. Sauna kakkosessa oli mahtava pieni hiekkaranta (minusta on kivempi mennä rannasta uimaan kuin laiturilta) ja jopa minä uin, peräti kolme kertaa! Elisaarta voin muuten suositella lämpimästi ainakin pääkaupunkiseutulaisille lyhyemmän retken kohteeksi. Tilaa on todella paljon, joten tänne varmaan mahtuu aina, saunojakin riittää ja ainakin tuo kakkonen oli tosi hyvä, eikä se ollut liian kaukana laiturista. Vessat olivat siistit ja kävelymaastoja oli paljon ja kaikki oli tosi siistiä ja hyvin hoidettua. Lisäksi Elisaareen mennään tosi hauskaa pientä kaislikkoista väylää.





Perjantaiaamuna meillä oli myös ensimmäistä kertaa kello soimassa. Piti ehtiä ajoissa kotiin, kun Merisää ennusteli sellaista 18m/s-tuulta idästä alkavaksi perjantain ja lauantain välisenä yönä. Toinen liian Volvo Ocean Race -henkinen kreisikryssintä ei todellakaan houkutellut, eikä siihen olisi varmaan ollut mitään asiaakaan. Niinpä lähdimme matkaan kahdeksan aikaan Elisaaresta ja jonkinlainen ahaa-elämys siinä koettiin, koska olihan se aamu todella hienoa aikaa. Siltikään emme olleet ensimmäiset lähtijät vaan kaksi venettä ennätti lähteä ennen meitä. Ja millaisen päivän me taas saimmekaan! Oli ihanaa päättää reissu näin mielettömän kauniilla ilmalla!

Porkkalan selän jälkeen meitä odotti hauska yllätys - samanlainen kaveri! Mies sai kicksit siitä, että ohitimme heittämällä toisen Avance 24:n (itse asiassa kaksi kertaa, koska pysähdyimme matkalla venekerhon saareen etsimään unohdettuja pyyhkeitä) ja minä taas siitä, että sai kerrankin valokuva "omasta veneestä purjehtimassa". Kun eihän sitä tosiaan yhtään tiedä, miltä se oma vene näyttää purjeet ylhäällä. No, tältä. :)



Ja niistä pyyhkeistä... Voitteko kuvitella, että yli kuukausi sitten venekerhon saareen unohdetut maailman parhaat Gantin pyyhkeet olivat edelleen siellä. Jes!

torstai 18. elokuuta 2011

Upload failed

Hiljaisessa Elisaaressa meri on pläkä, vesi lämmintä ja sauna kuuma. Reissun viimeinen päivä alkaa olla käsillä - ehkä on aikakin, koska jääkaappi alkaa osoittaa hajoamisen merkkejä. Purjehdimme huomenna todennäköisesti kotiin asti.

Kuvalataukset ovat tökkineet pahastai, joten palailen reissujuttuihin kotikoneelta ja vastaan kommentteihinkin. Onpa haikea olo! Matka on ollut ihana, enkä millään haluaisi päästää siitä irti. Huomenna soi ensimmäistä kertaa kellokin aamulla. Kai se syksy tuli meidänkin Båt-maailmaamme.

lauantai 13. elokuuta 2011

Laivakoiran kesäterveiset

Eilen kävimme ihan kertakaikkisen upeassa saunassa. Österskär oli muutenkin satamana mitä ihanin, suosittelemme lämpimästi! Kaikki oli supersiistiä ja hyvinhoidettua ja tämän enempää ei saunasta pääse uimaan - tuo seinässä näkyvä luukku avattiin ja siitä johtivat uimaportaat suoraan mereen.




UimaanuimaanuimaanuimaanjokoseoviaukeaajokoseoviaukeaaUIMAAN!!!!