Aurinkosuojat merellä


Tiedättekö, miten kauan olen odottanut, että tämä postaus olisi ajankohtainen? No koko talven! Nyt nimittäin on aika miettiä aurinkovoidepussukan sisältöä. Pussukka roikkuu aina Båtissa samassa naulakossa pelastusliivien kanssa, jotta rasvat olisivat nopeasti ja helposti saatavilla. Jos niitä joutuu liikaa kaivelemaan, voi käydä niin, että aurinkosuoja jää laittamatta tai lisäämättä, joten hyvä sijoittelu on olennaista. 

Minulle hyvä aurinkosuojan löytäminen on ehkä vielä astetta hankalampaa, koska ihoni suoraan sanoen vihaa aurinkorasvoja ja kostaa niiden käytön välittömästi puskemalla pinnalleen oikein mojovia finnejä. Ja koska en ajatellut juuri meikkailla lomalla, niin mokomat mollukat olisivat sitten aivan framilla. 



Mieheni toi joltain matkaltaan viime kesänä pelastuksen. Lancasterin Sport-sarjan geeli oli paras aurinkosuoja, jota olen kuunaan käyttänyt. En palanut sen kanssa kertaakaan ja iho pysyi hyvänä. Alkukesälle SPF 20 vain tuntuu todella alhaiselta ja riittämättömältä. Samasta sarjasta löytyisi myös tujumpaa tavaraa, nimittäin SPF 50 -kertoimella varustettu voide. 


Kuva Lancaster

Nyt lähdemme reissullemme niin, ettei mitään pohjarusketusta ole. Viime vuonna taas olimme jo olleet merellä koko kesän ja olimme ihan pipareita jo valmiiksi. Kertoimia siis tarvitaan, mutta isompien kertointen tuotteet ovatkin sitten jo voiteita, kun SPF 20 on geeli. Onkohan voide yhtä armollinen kasvoilleni?

Vartalolle laitettavien tuotteiden koostumuksen kanssa minulla ei ole niin tarkkaa. Viime kesänä käytin muualle kuin kasvoille ja decolteelle jotain perusaurinkorasvaa, johon olin kyllä oikein tyytyväinen - en palanut. 


Decolteen alue on jostain syystä sellainen, että se palaa minulla helposti, joten siihen laitan aina korkeammat kertoimet kuin muualle. Lasten aurinkorasvat ovat hyviä ja pysyviä. Törmäsin jossain yhteydessä Muumi-aurinkorasvoihin, joita mainostettiin parabeenittomiksi. Onko kenelläkään kokemusta niistä?


BareMineralsin tuotteet sopivat yleensä hankalalle iholleni hyvin, mutta aurinkosuojan kanssa tuli karvas pettymys, joka oli kyllä ihan itse aiheutettu. En nimittäin huomioinut, ettei tuote ole veden- tai hienkestävä. Koostumus oli hyvä, eikä näppyjä tullut, mutta käräytin kasvoni oikein kunnolla matkalla Utöhön. Niinpä jätän jauhemaisen mineraalisuojan jatkossa kaupunkikäyttöön. Neutrogenan huulikiilto sopii meille turhamaisille, siinä on SPF 20.


Ennen lomaa olisi siis paikallaan tehdä hankintoja aurinkorasvapussukkaan. Suojakertoimellinen huulikiilto jäänee ainoaksi loman aikana käyttämäkseni kauneustuotteeksi, mutta itsensä olisi silti mukavaa tuntea huolitelluksi. Niinpä meinasin käydä laittamassa sellaiset kestoripset. Mitenkähän ne mahtavat pelata yhteen suolaveden kanssa? Viime lomalla olin ihan metsäläinen, en meikannut enkä koskenut hiusharjaan kolmeen viikkoon. Nyt ajattelin hiukkasen skarpata. :D


Kommentit

  1. Hauskaa, meillä on sama pusukka käytössä lasten uimapussina:) Olen ostanut viime vuosina Lancasterin aurinkorasvoja ja olen ollut tyytyväinen. Sarjasta löytyy suihkutettava versio, joka on todella kätevä ja helppo levittää.

    VastaaPoista
  2. Oi, näyttävät hyviltä tuotteilta, pitääkin etsiä jostain! Tykkään aurinkoisilla urheilulomilla laittaa pohjalle kunnon suojakertoimen sisältävää kosteusvoidetta, ja sitten ihan meikkivoidetta/BB-voidetta (mielellään suojakertoimella) ja puuteria vielä kiinnittämään. Meikin avulla se pohjan aurinkosuoja pysyy koko päivän! Mutta joo, ymmärrän kyllä, että merellä ei jaksa meikata ;)

    Mulla ei ole nuo ripsipidennykset kärsineet mistään erityisesti, tosin en ole niitä urakalla uittanut merivedessä. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, on helpottanut omia lomia 100%. Niihin vaan jää koukkuun!

    VastaaPoista
  3. Lancasterista olen aina kuullut hyvää, mutta en ole kokeillut - geelimäisyys kuulostaa myös hyvälle.
    Meillä on koko perheen kasvoille joko Cliniquen tai Biothermin spf 30, suosittelen. Itselleni on tosi tärkeää, että rasva imeytyy nopeasti ja hyvin ja näissä se toimii ja kerroin on riittävä, myös decolte-alueelle.
    Itse pidin ripsenpidennyksiä koko viime kesän ja tänä kesänä sama suunnitelma, ihan hyvin toimivat veneillessä ja tuulessa/vedessä, joskus varovasti käytin ripsikampaa latvaosiin, etteivät kuivuneet ihan sikin sokin.

    VastaaPoista
  4. Mii: Se onkin just hyvä pussukka! Suihkutettava aurinkorasva voisikin olla hyvä ja kätsä.

    Kiia: Mä varmaan muuten meikkaisin, mutta se poispesu on sen verran haastavaa, etten jaksa nähdä vaivaa. Ripsipidennykset saavat luvan riittää. Ja olen niin varma, että jään ihan koukkuun! :D

    Gloria: Cliniqueta mä muistelen hämärästi käyttäneenikin joskus, mutta Biotherm olisi uusi tuttavuus tällä saralla.

    Ja jee, etteivät pidennykset lähde tuulen mukana! Pitäisköhän munkin ostaa ripskampa. Tähän mennessä mulla on saman asian ajanut vanha hammasharja. :D

    VastaaPoista
  5. Ihana kesäfiilis tuli näistä jutuista! Ja myös täällä himoitaan kesäripsien perään. Useiden työkavereiden ripset nähtyäni ja heidän juttujaan kuunneltuani voin suositella Kampissa olevaa hoitolaa http://www.healthbeauty.fi/. Tuolla kävin myös häitä ennen suihkurusketuksessa.

    VastaaPoista
  6. Tulipa muuten mieleen, että esim mun tällähetkellä käyttämäni Dermalogican spf on jopa 30. Yleensähän korkea spf tekee voiteesta aika tönkköä, mutta tämä ei ole ollenkaan.
    Ei munkaan ripsikampa ole mikään hieno, joskus kestoväripaketin mukana tullut. ;)

    VastaaPoista
  7. Emppu: No nyt on jo kesä! On on! Kiitos vinkistä, mun täytyykin jo alkaa varailla aikoja, jipii!

    Gloria: Dermalogicaa on kyllä moni kehunut, pitäisköhän kokeilla sitä. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun juttelet ja oot messissä. :)