perjantai 31. elokuuta 2012

Make me pretty!

Itseni säälimisen ja lenkille haikailun ohessa olen myös testaillut uusia kauneustuotteita. Neitsytkookosöljy on yksi niistä tuotteista, joita kuulee aina silloin tällöin hehkutettavan niin, että tekee mieli itsekin kokeilla. Periaatteessa suhtaudun hieman epäilevästi öljyyn, jonka pitäisi parantaa suurin piirtein kaikki mahdollinen. Toisaalta purkillinen ei montaa euroa maksa ja saanpahan ainakin hyvän ja hellävaraisen kuorinta-aineen kasvoille ja naamion hiuksille, jos en muuta. Merisuolaan olenkin jo sekoitellut tätä ja kuorinut ihoa. Olen aiemmin tehnyt samaa sokeri-oliiviöljyseoksella ja teho on minusta ihan sama. Hiusnaamiota en ole vielä kokeillut, enkä ole laittanut öljyä mihinkään ruokaan.


Viimeisimmältä Nykin reissulta ostin kokeeksi tällaista ihon pinnan tasoittajaa. Ihoni on ympäri vuoden tosi epätasaisen värinen ja aina ihan pelkkä meikkipohja ei tunnu riittävän tasoitteluun. Pidän kovasti BareMineralsin meikeistä. Olin kovasti yllättynyt, kun luin tuotteen sisällysluettelon kotona ja tässäpä onkin parabeeneja, vaikka muissa sarjan tuotteissa ei niitä ole ja tämä on myös yksi heidän markkinointikikoistaan. BareVitamins lupaa heleyttää ja tasoittaa ihoa kaikin puolin ja ehkä se vähän tekeekin niin. Tosi vähän. Luulen, että käytän tämän purkin loppuun ja satsaan sitten Estee Lauderin Idealistiin.


Varsinaisessa meikkaamisessa olen päässyt ihmeelliseen olotilaan, jota en uskonut koskaan saavuttavani. Olen päässyt eroon aurinkopuuteririippuvuudesta. En ole käyttänyt aurinkopuuteria ainakaan kolmeen kuukauteen. Olen varmasti jo aiemmin maininnut, että olen meikannut suurin piirtein samalla tavalla teini-ikäisestä lähtien ja että olen hyvin rutiinieni orja. En tiedä, mitä sittemmin on tapahtunut, mutta yhtäkkiä vain löysin niin hyvän poskipunan, että aurinkopuuteri alkoi tuntua tunkkaiselta. Aloitin BareMineralsin Vintage Peachilla, johon olin hyvin tyytyväinen. Nyt Sephorassa käydessäni kyseinen väri oli kuitenkin loppunut ja kysyin myyjältä jotain samankaltaista. Hän opasti minut ostamaan Narsin Orgasm-sävyä. Olisihan se pitänyt arvata - olenkin kuullut tästä nimenomaisesta sävystä todella paljon kehuja.


Sävyn heleys ei minusta tule ihan esiin itse ottamissani kuvissa sen paremmin kuin Narsin omissa tuotekuvissakaan. Olen kuitenkin huipputyytyväinen tähän ostokseen. Alan pikkuhiljaa taipua siihen, että koska en meikkaa kovin ihmeellisesti, en tarvitse paljoa meikkejäkään. Mutta ne meikit, joita käytän, saavatkin sitten olla laadukkaita. Turhaan hamstraan kaappeihin monia erilaisia luomivärejä ja rajauskyniä, kun olen tehnyt varjostuksia viimeksi 2000-luvun puolella ja käyttänyt silmämeikissä jotain muuta kuin maanläheisiä sävyjä varmaan vielä kauemmin aikaa sitten. Heippa epämääräiset stashit siis ja tervetuloa järjestys ja huippukosmetiikka!



7 kommenttia:

  1. Kiva kuulla kokemusta tuosta poskipunasta. Olen vähän ajatellut tilata sen kokeiluun, kun sitä niin tunnutaan hehkutettavan ympäriinsä. Pitäisi olla ilmeisesti sävy, joka sopii kaikille. Onko tuo lämmin sävyltään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä sanoisi ihan lämpimäksi, ennemmin sävy on sellainen heleä. Ehdottomasti kannattaa kokeilla, en ole huonoa kuullut vielä keneltäkään. :)

      Poista
  2. Minäkin olen kuullut kehuja tuosta poskipunasta, joten taidan ostaa sen, kun nykyinen Clarins loppuu. Olen tyytyväinen nytkin, mutta vaihtelu on aina mukavaa. Niin ja nyt iän kertyessä olen huomannut sen, että käytän aina kahta luomiväripalettia (molemmat Diorin ja tosi hyviä), samaa kulmaväriä ja ripsaria. Kun innostun, niin laitan meikkivoidetta, aika harvoin sitäkään. Panostan siis minäkin nykyään määrän sijasta laatuun, enkä ole katunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtelu ON kivaa! Mä en voisi ikinä olla ilman meikkipohjaa, mun iho on niin kirjava ja epätasainen. Kadehdin kyllä aina kaikkia, joilla on noin hyvä iho!

      Poista
  3. Samaa poskipunaa käytin myös useamman vuoden.Ja olin aina tyytyväinen kunnes uudistin koko meikkipussin sisällön ja nyt siellä majailee kokonaista 6 tuotetta.Sama homma ihonhoidon kanssa. Helpottaa kummasti kahdessa paikassa asumista kun painoa ei tule purkkien takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 6 tuotetta! No tuo on jo tosi hyvin. :) Mitkä ne kuusi tuotetta on?

      Poista
  4. Merkkinä Nars on mulle ihan vieras. Missä näitä tuotteita myydään Suomessa? Minkä hintainen tuo puna on? Mulla itsellä Joe Blasco, mutta tekisi mieli vaihtaa.

    -Selja

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!