sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Tyyntä myrskyn edellä ja pari kysymystä


Pieni, rauhallinen hetki sunnuntaiaamuna. Herkkubrekkari, Hesari ja kolmas kupillinen kahvia. 

Kysymys 1. Miksi, miksi, miksi valmiisiin sushi-setteihin pitää aina tunkea niitä ällöttäviä ravunpyrstöjä? Eilen olisi tehnyt kamalasti mieli sushia kampaajan jälkeen ja pysähdyinkin kotimatkalla melkein Jumboon ja Hanko Sushiin. Parkkihallin ruuhkakaaos sai minut kääntymään 180 astetta ja yritin hakea sushia lähikaupasta. Tarjolla oli vain valmiita settejä ja kaikissa oli niitä rapupyrstöjä. Yäk. Laivakoirakaan ei suostu syömään niitä, siinä lienee todiste siitä, kuinka vastenmielisiä ne ovat. Tyydytin sitten raa'an kalan tarpeeni kotoisalla graavilohella, jota jäi sopivasti vielä aamuksikin. 


Kotimatkalla hain myös tuoreita kukkia. Ostin pitkästä aikaa liljoja. Liljat olivat hetken aikaa kiellettyjen listalla, kun tein elämäni virheen muutama vuosi sitten ja katsoin Seiska-TV:stä Johanna Tukiaisen kotiesittelyn. En todellakaan tiedä miksi, mutta kadun sitä edelleen. Valitettevasti kauniit kukat toivat pitkään mieleeni J-Tukin ja se ei ole ihan sellainen mielikuva, joka ainakaan rentouttaisi minua kotona. :D Nyt olen ehkä päässyt tästä yli.

Kysymys 2. Voisiko Lauri Tähkä olla käyttämättä tulppaania vertauskuvana Voice of Finlandin uudella kaudella? "Avautuva, herkkä kukka, kuin tulppaani..." WTF?! Tulppaani on lempikukkani, enkä halua, että se menee pilalle. Hajoan palasiksi, jos lempikukastani alkaa tulla mieleen Lauri Tähkä.

Päästettyäni julki nämä sieluani raastaneet kysymykset palaan takaisin pikku kuplaani ja rauhalliseen hetkeen, jota yritän vaalia. Ensi viikosta tulee hyvin kiireinen, haastava ja yksi varmaan tulevaisuuteni kannalta merkittävämmästä päästä oleva. Blogissa saattaa siis olla hiukan hiljaisempaa. 

Kivaa sunnuntaita muillekin!

lauantai 29. syyskuuta 2012

Wisteria Lanella kampaajalla


Ystäväni Pauliina toteutti 40-vuotiaana unelmansa - hän kouluttautui kampaajaksi, irtisanoutui hyvästä vakkarityöstä ja perusti oman kampaamonsa. Ihailen kovasti moista rohkeutta. Unelmien toteuttaminen ei voi olla muuta kuin hyväksi ihmiselle. Tähän asti olen käynyt Pauliinan käsiteltävänä hänen opinahjossaan, mutta nyt pääsin viimeinkin tutustumaan unelman huipentumaan, Hiushuone Lennokkaaseen.

Lennokas sijaitsee Tuusulassa keskellä idyllistä omakotitaloaluetta. Sen sijaan, että olisin sekopäisenä etsinyt parkkipaikkaa keskustassa, hurautin autolla suoraan oven eteen. Sain jalkaani Mujin pehmoiset tohvelit ja astuin oikeaan rauhan tyyssijaan. Kovasti omaan makuuni oleva musiikki soi pienellä volyymillä, muuten oli ihan hiljaista. 

 

Pauliina tarjosi foliopäälle huippuhyvää soijalattea. 


Kaupungille en olisi ehkä lähtenyt ihan verkkareissa, mutta tänne kömmin melkein suoraan sängystä. Olisin voinut jatkaa uniani ihanassa päähieronnassa, joka saa minut nirvanaan joka kerta.


Lennokkaassa käytetään Mitchellin tuotteita, suosikkejani. Niistä sai vielä 40 % alennustakin, joten ostin purnukoita mukaan enemmän kuin olin suunnitellut. Muut ostokset olivat vanhoja tuttuja, mutta minulle uusi tuttavuus oli Thicken Up -muotoiluneste, joka lupaa paljon. 


 Hiusten suhteen olen ollut tyylilleni uskollinen aika pitkään. Onnea on kampaaja, joka tietää ihan tasan tarkkaan, mitä haluan. Kirkas, viileäsävyinen raidoitus ja alle vähän tummempaa. Se on mun juttu. 
 



Jos kaipaat hiusten hellää hoivaa rauhallisessa ympäristössä ja superhyvällä kahvilla höystettynä, suosittelen lämpimästi Pauliinaa. Lennokkaan nettisivut avautunevat loppuvuodesta. Osoite tulee olemaan www.hiushuonelennokas.fi ja tällä hetkellä Pauliinan tavoittaa numerosta 050 408 0764.

Pikkuisen mallailimme myös kampausta erääseen tulevaan tapahtumaan. Toivon rentoa niskanutturaa, jotain tämäntyylistä on tarkoitus kehitellä.


Kuva Instagramistani

perjantai 28. syyskuuta 2012

Behind the scenes 2012

Tänä vuonna minulla meni aika kauan ennen kuin keksin, minkälaiset joulukorttikuvat haluaisin ottaa. Sitten kun olin saanut idean, tuli toinen toistaan sateisempia ja pimeämpiä päiviä. Alkoi tulla kiire. Tänään aamupäivällä aurinko tuli hetkeksi aikaa esiin ja minä aloin saman tien touhuta satiininauhoja ja käpyjä järjestykseen. 

 

Laivakoira tutustui innokkaasti näyttämöön. Haukku tietää kyllä, että kun tällaista aletaan kasata, se tietää herkkuja. 



Räpsin hurjan määrän kuvia, mutta en ollut oikein tyytyväinen yhteenkään. Valo ei oikein asettunut haluamallani tavalla ja rajauksetkin tuntuivat vaikeilta. Voipi olla, että toistan kuvaussession ulkoilmassa vielä jonain päivänä ja katson sitten, josko olisin tyytyväisempi.


Laivakoira ei ollut ensin ihan varma, jaksaisiko juuri nyt poseerata. 


 Näissä olisi jo vähän potentiaalia...


Hohhoijaa, rankkaa tuo mallina oleminen. 


Nyt taisi kuvaajalla vähän käsi tärähtää.


Olikos jossain sitä kuvauspalkkiota näkyvissä?


Kuten tavallista, valitsen korttikehykset Tinyprintsin valikoimasta. Olen käyttänyt Tinyprintsiä jo useampana vuonna ja olen tosi tyytyväinen sekä laatuun että palveluun. Viime vuonna sain korttien mukana jopa pienen käsinkirjoitetun viestin, jossa Spencer, joka oli käsitellyt kuvani, kehui Laivakoiraa söpöksi. Spencer veti tasan oikeasta narusta ja palaan jälleen asiakkaaksi. :D Suosikkivaihtoehtojani taustoiksi ovat muun muassa nämä. 





torstai 27. syyskuuta 2012

Hyvä lenkki


Tänään pimeässä, kaatosateisessa metsässä lenkki kulki niin tajuttoman hyvin, että teki mieli huutaa ääneen. En ymmärrä, miksi jatkuvasti yritän väkisin juosta aamupäivisin, kun iltaisin juokseminen on ihanampaa kuin mikään ikinä. Aamuisin on aina jotenkin tahmeaa, lihakset lämpenevät hitaasti, pistää, ottaa päähän mokoma alisuorittaminen ja spurtitkin ovat kuin jostain hidastetusta silmistä. Iltaisin jalat rullaavat, hengitys toimii kuin unelma ja tekisi mieli jatkaa aina vain. Outoa, koska olen kuitenkin muuten aamuihminen. Vielä pärjäsi aika kevyellä varustuksella - kevyt juoksutakki ja pitkähihainen juoksupaita ja pitkät trikoot olivat juuri sopiva vaatetus. Lippis suojasi naaman pahimmalta veden piiskaukselta ja kädet pysyivät lämpöisinä juoksupaidan peukalokolojen ansiosta. Hanskat ja pipo olisivat olleet ihan liikaa. Juoksupipon ostin kyllä jo edelliseltä Nykin reissulta, mutta hanskat puuttuvat vielä. Olisikohan jossain sellaisia, joilla voisi käyttää kosketusnäyttöä?

Laivakoiran jätin tällä kertaa ihan suosiolla kotiin. Olin kuitenkin aamulle tehnyt sen kanssa ihan kunnon kävelyn, joten koira ei ollut mitenkään erityisesti liikunnan tarpeessa. Oman lenkkini jälkeen kävin hakemassa sen kotoa ja tassuttelimme korttelin ympäri. Pieni kävely on itsellenikin hyväksi, maitohapot pysyvät poissa ja saan ehkä loppuverryttelylläni ihan vähäsen anteeksi sitä, etten jaksa venytellä. Ikinä. Poden tästä hieman huonoa omaatuntoa. Olen ohjannut jumppiakin joskus ammoisina aikoina ja tiedän kyllä, kuinka tärkeää venyttely olisi. Mutta kun se on ihan sairaan tylsää hommaa. 

Päivän muihin puuhiin kuului käynti Båtin luona. Se oli jo nostettu. Mies irroitteli vesiletkuja ja tyhjenteli niitä ja minä läträsin etikalla niin, että kaikenlaiset homeitiöt kaikkosivat luultavasti koko Itä-Uudeltamaalta. Sorry vain, jos jonkun juustotarjotin meni pieleen. :D Lisäksi olen lukenut tenttiin ja koittanut raivata polkuja venekaman täyttämään eteiseen. Ihan hyvä kesälomapäivä tällainenkin, venettä ja sporttia. Periaatteessa ihan samaa kuin kesäkuussakin. Kind of. 

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kauden päätös

Niin se vain tuli, viimeinen jemmassa ollut kesälomaviikko ja sen myötä Båtin siirto Loviisaan talviteloilleen. Irroitimme köydet Sarvastosta eilen yhden maissa. Luontoäiti ei valitettavasti tarjoillut kuulaan aurinkoista ja kirpeää syyssäätä, mutta eipä toisaalta satanutkaan. Viileääkin oli, kasasin läjän toppavaatteita odottelemaan lämpökerrosten lisäämistä matkan aikana. Laivakoira joutui lopulta luovuttamaan jokaisen patjakseen ottamansa vaatteen. 


Teimme matkaa viitisen tuntia, josta neljä tuntia pääsimme iloksemme purjeilla. Tuuli oli idän ja kaakon välistä. Purjehdimme koko ajan samalla halssilla autioilla vesillä. Jostain syystä syksystä Sipoon vesillä tulee aina mieleen Kjell Westön Isästä poikaan, joka on minusta hänen toiseksi paras kirjansa. Halusimme olla ennen pimeää perillä yöpymiskohteessa. Viiden aikoihin tarkistimme auringonlaskun ajaksi 19.09 ja kuuden maissa päätimme yöpyä Äggskärissä. Se tuntui sopivalta - siellä olimme olleet yötä ihan ihkaensimmäisellä purjehdusretkellämme viime vuonna. Ihan suojainen paikka ei ollut, mutta riittävän hyvä. Aloimme heti ruuanvalmistukseen. Minä tein meille salaattia ja mies grillasi luomumakkaraa ja halloumia. 


Laivakoira pysytteli koko ajan grillin välittömässä läheisyydessä.


Pimeä tuli tosi nopeasti.


 Pimeydestä pilkisti aina välillä pieni, toiveikas kuono. 


Aikamme istuttuamme viinilasien äärellä ja kivaa, kaikin puolin hyvin sujunutta kautta puituamme päätimme yrittää nukkumista. Paikka oli vähän levoton, meri eli koko ajan ja vene keikkui jonkun verran. Köydetkin natisivat. Aamulla kumpikaan ei ollut järin pirteä, mutta halusimme silti nousta heti ja lähteä taas matkaan. Iltapäiväksi oli luvattu nimittäin sadetta. 



Pikakierros Äggskärissä Laivakoiran kanssa osoitti saaren kauniiksi ja potentiaaliseksi retkikohteeksi tulevaisuudessakin. Saaria on useampia ja niissä on vessat, grillikatokset ja roskikset. Kaikissa laitureissa taisi olla poijupaikkoja. Kolmen neljästä laiturista lähellä on aika matalaa, joten vedenkorkeus kannattaa varmistaa. 


Sade alkoi oikeastaan saman tien, kun olimme lähteneet. Vettä tuli vaihtelevalla intensiteetillä parisen tuntia. Kun tuuli oli idästä ja nenämme näytti samaiseen suuntaan, niin olihan se meno vähän märkää. Pakenin välillä kajuuttaan laittamaan ruokaa, mies istui urheasti sateessa pinnassa. Hän sai kuitenkin ihan hyvän tarjoilun; viiniä, savuporokeittoa ja kanasalaattia. Ruuan jälkeen sadekin alkoi väistyä ja välillä näimme jopa pari kirkastakin hetkeä. Ennen telakalle ajoa pysähdyimme vielä Laivasillassa tyhjentämässä septin ja täyttämässä polttoainetankin. Olimme perillä telakalla heti viiden jälkeen ja sitten kaikki kävikin vauhdilla. Vähän seitsemän jälkeen olimme nimittäin jo vuokranneet pakettiauton, tyhjentäneet veneen ja irroittaneet purjeet! Huomenna käymme palauttamassa auton ja samalla pyyhimme sisäpinnat etikalla ja putsaamme veneen muutenkin. Siinäpä se. Båt saattaa olla jo ylhäällä huomenna, kun menemme. Ainakin se jäi ihan nostovalmiiksi. Se mukava puoli Båtissa on, että se on meille jo niin tuttu, että tuollaiset hommat käyvät nopeaan. 


Nyt meillä on jo toinen purjehduskesä takanamme, mitä vauhtia aika meneekään! Minä sain huomattavasti lisää varmuutta veneen käsittelyyn, tavoitteemme siitä, ettei kukaan saisi puomista päähän, täyttyi ja Laivakoira rohkaistui suunnattomasti. Jäi todella hyvä mieli ja ensi kaudella sitten opitaan taas lisää ja valloitetaan uusia satamia. Ehkäpä ensi vuonna saisimme jo venepaikan omalta kerholtammekin...

Vene- ja purjehdusaiheiset jutut jäävät nyt talvitauolle ja palaavat ohjelmistoon varmaankin venemessujen jälkeen. Blogi jatkaa talven yli lifestyle-teemoilla. Teitä, jotka olette kulkeneet matkassa ainoastaan purjehdusjuttujen takia, kiitän seurasta ja toivottelen kivaa syksyä ja talvea. Nähdään sitten taas keväällä!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Syysasun palasia


Kylmä päivä! Saappaat olivat käytössä ekaa kertaa tänä syksynä, eivätkä hanskatkaan olleet yhtään liioittelua. 

 

 Muistelin, että minulla on joskus ollut joku viininpunainen laukkukin. Sieltähän se löytyi, äidin kätköistä, kun hain eilen Laivakoiraa hoidosta. Lainasin sen takaisin itelleni täksi syksyksi. Kunhan laukku tuosta hiukan oikenee oltuaan pitkään varastoituna, saan siitä kelpo kaverin. Keskikokoinen Le Pliage vetää paljon tavaraa sisäänsä ja epäilen sen pääsevän suosioon etenkin reissukäsilaukkuna. 



 Oli tosi pimeä päivä minkäänlaisten valoisien kuvien ottamiseen. Laukkukuvaakin piti lähteä ottamaan ulkoilmaan. Vaikka asukuvat ovat suosikkejani muissa blogeissa, huomaan, ettei itselläni ole oikein kärsivällisyyttä niiden ottamiseen. Näpsin niitä silloin tällöin puhelimella ja lataan Instagramiin (olen siellä norppaliina), sieltä tämäkin räpsy on. Ratsastushousut ovat täydelliset saapashousut, varsien alle ei jää yhtään inhottavia ruttuja. 


Toivottavasti lämpenisi vielä vähän, se on nimittäin meidän viimeinen kesälomaviikko ja veneensiirtopurjehdus edessä huomisesta eteenpäin!

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Laivakoira hoidossa


Kuva Instagramistani

Laivakoira vietti viikonlopun hoidossa. Se tarvitsee hoitopaikkaa aina silloin tällöin ja meillä on kaksi vakkaripaikkaa, joista jompaankumpaan se yleensä menee. Toinen on todella lähellä - nimittäin naapuriemme luona. On helppoa, kun koiran voi vain antaa kipittää pihan poikki ja hakea samaan tapaan. 

Toinen hoitopaikka on minun vanhempieni luona. Siellä Laivakoiraa hemmotellaan kuin lapsia mummolassa. Hoidossa ollessaan Laivakoira on kiltti, mutta yrittää myös huijata lisänappuloita esittämällä nälkäänkuolevaa koiraa. Kotona se nukkuu aina yhtä pitkään kuin mekin, mutta kylässä se yrittää joskus uskotella, että ruoka-aika on jo heti kuudelta aamulla. 

Molemmat hoitopaikat ovat meille ihan kullanarvoisia, enkä tiedä, mitä tekisimme ilman niitä. Laivakoiralle on muitakin innokkaita hoitajia. Joskus satunnaisesti se saattaa kyläillä jonkun ystävämme luona. Onkin helppoa, kun on pienen ja kiltin koiran omistaja - hoitopaikka löytyy yleensä aina aika iisisti. Tämä onkin neuvo, jonka haluan antaa omasta koirasta haaveileville: Jos tiedät, että koirasi tulee joskus tarvitsemaan hoitopaikkaa, ei kannata hankkia sitä kaikkein suurinta ja haastavinta rotua. 

Nyt Laivakoira on taas kotona omassa sängyssään, josta kuuluu pieni tuhina. Tuhina vaihtui vinkunaan ja hämmentyneeseen pyörinään siksi aikaa, kun latasin videon ja katsoin sen. Laivakoira ei tunnista itseään videolta. Se yleensä aina rähjää televisiossa oleville koirille ja myös itselleen. Huvittelemme joskus näyttämällä sille telkkarista siitä itsestään kuvattuja videoita. Murina ja haukku naurattavat joka kerta. Anteeksi vain, Laivakoira. :D

edit. Video ei kuulemma toimi muillakaan. Niinpä vaihdoin tilalle hypnotisoivan Laivakoiran. Hän yrittää vaivuttaa katsojansa tuntemaan uneliaisuutta ja tarvetta lähettää Laivakoiralle makkaraa. 

lauantai 22. syyskuuta 2012

Lavastettu Casual Saturday


Alkaisikohan nyt olla jo todisteita siitä, että olen käyttänyt uutta huiviani melkein joka päivä? Kuvat ovat vanhoja, joltain lämpimältä syyspäivältä. Oikeasti tämä lauantai ei ole yhtään casual vaan ihan work work work all weekend. 






Huivin kavereina olivat ikivanhat kapeat farkut, lähes yhtä vanha Gantin rugbypaita (niitä minulla on varmaan koko loppuelämän tarpeiksi) ja konjakin värinen nahkavyö. Laukku, jonka nappasin myöhemmin päivällä mukaani, oli saman värinen. 



 Ruskea, konjakki ja viininpunainen sopivat kaikki hyvin yhteen myös Laivakoiran kanssa. Rentoa viikonloppua kaikille, ottakaa koirat kainaloon!

P.S. Näin viime yönä painajaista, että joku oli pinnanut Pinterest-profiiliini kuvia, joista en tykännyt. Pitäisiköhän pysyä pari päivää poissa sosiaalisesta mediasta? :D

torstai 20. syyskuuta 2012

Syysmys



Tänään oli erityisen kivaa tulla töistä kotiin. Siivooja oli käynyt ja illan ainoana ohjelmana oli uusien ulkokukkien ostaminen. Naapurintyttökin halusi viedä Laivakoiran lenkille, joten olin ihan vailla mitään velvoitteita. 


Sytytin kaikki kynttilät, mitä alakerrasta löytyi.  


  


 Mies on reissussa. Jaksan harvoin yksin ollessani laittaa mitään ihmeellisiä ruokia. Niinpä turvauduin tämän hetken suosikkipikaruokaani. Kaadoin Teema-lautaselle (sen voi laittaa uuniin) oliiviöljyä ja säilykepunajuuria. Päälle viipaloin vuohenjuustoa ja paistoin annosta uunissa sen verran, että vuohenjuusto ruskistui. Jos meillä olisi ollut pinjansiemeniä, olisin voinut viskellä niitä vielä päälle. Hyvää oli näinkin. Tämän ruuanhan voisi tehdä alusta asti itsekin. Punajuuret vain ovat sellaisia liukkaita pieniä perkeleitä, kun niitä kuorii, että sen homman tekeminen vastasiivotussa keittiössä on ihan sama kun heittelisi seteleitä roskikseen. 


Syysmyysaaja siirtyy nyt puhtaiden lakanoiden väliin ja painaa Gilmoreille play. Osaan jo kaikki jaksot kaikista tuotantokausista ulkoa, mutta ei se mitään. Bunheadsin ilmestymistä DVD:lle odotellessa voin hyvin eläytyä Lorelain ja Roryn touhuihin yhdeksännen tai kymmenennen kerran.