torstai 29. marraskuuta 2012

My Favourite Fruit


Joskus silloin tällöin, yleensä noin kerran vuodessa, sattuu niin onnekkaasti, että mies saa omat työnsä järjesteltyä niin, että voi lähteä mukaani jollekin työmatkalle. Niinpä vietimme superkivan minimatkan Nykissä. Mitään erityistä ohjelmaa meillä ei ollut suunniteltuna, lorvailua ja tunnelmointia vain. Reissu aloitettiin asiaankuuluvasti Starbucksin joulukahveilla. Caramel Brulée Latte yhdistettynä Barnes & Noblella haahuiluun oli erinomainen konsepti. 

Kun minulla kerrankin oli ruokailuseuraa mukana, suuntasimme illalliselle erääseen ravintolaan, johon olen halunnut jo ikuisuuksia. La Masseria 48th Streetillä on läpeensä italialainen, tunnelmallinen ja mukavan rento ravintola, johon voi mennä kaupungilla hengailu -vaatteissa. Olin kuullut tästä ravintolasta suosituksia useammalta taholta, ja odotukset todellakin täyttyivät. Ruoka oli aivan ihanaa, tunnelma juuri sopivan eläväinen, palvelu erinomaista, eikä viinikään ollut ollenkaan hullumpaa. 



Suosikkejani olivat leipätikkujen ja -palasten kanssa tarjottu valkosipulinen linssisose ja alkupalaksi valitsemani savustetulla mozzarellalla gratinoitu munakoiso. Morjens, mikä makuelämys! Mies valitsi carpacciota ja oli kovasti tyytyväinen hänkin. Pääruuaksi molemmat söivät pastaa, minä ravioleja tomaattikastikkeessa ja mies bolognesea. Pasta oli selvästi itse tehtyä, paksua ja kunnollista. 


Ruuan jälkeen kävelimme hyisessä illassa Rockefeller Centerin kautta kotiin. Muistelin kahden vuoden takaiselta lomamatkalta, että juuri näihin aikoihin kuuseen sytytetään valot ja pidetään iso konsertti. Konsertti olikin meneillään, mutta se oli ilmeisesti jokin harjoituskierros, koska valojen sytyttäminen olikin sitten vasta seuraavana päivänä. 



Musiikki ja ihmisten taputus ja huuto saivat tunkemaan lähemmäksi. Ja eipä ihmekään, että yleisö oli innoissaan, sillä All I Want For Christmasi Is Youta luikautteli kukas muukaan kuin itse Mariah Carey. Mielestäni yksi makeimmista jutuista New Yorkissa on juuri se, että siellä voi nähdä ihan kenet tahansa kuninkaallisista supertähtiin. Sitä ei koskaan tiedä, mitä nurkan takana odottaa. 


Olotilamme lähenteli syväjäätymistä, joten kovin pitkäksi aikaa emme jääneet kurkkimaan Rockefeller Centerin tapahtumia. 

Aamulla aloitimme kaupunkikierroksen tekemällä kävelyn B&H Photoon. Mies halusi katsella kiikareita ja minä objektiiveja. Käpälöin muun muassa tätä objektiivia, jonka olisi saanut 449 dollarilla eli aika merkittävästi Suomen hintoja edullisemmin. Tuo EOS M 22-millisellä pannukakkulasilla, joka minulla on lainassa, maksaa Rajalassa 999 euroa ja B&H:lla sen olisi saanut 799 dollarilla. Valokuvaamisesta kiinnostuneille Nykkiin matkaajille suosittelenkin ehdottomasti retkeä B&H:lle, jos mielessä on uusien tarvikkeiden hankinta. Itse jätin tällä kertaa putket kauppaan, koska olen jo tässä kuussa joutunut shoppailemaan muun muassa sellaisia ihanuuksia kuin uudet talvirenkaat. 

Kävelymme jatkui Bryant Parkiin, jonka kuusi puolestaan oli saanut jo valonsa.




Luistelijoita oli monentasoisia, mutta vallitsevin osaaminen oli sellaista, että tunsin suurta ylpeyttä omista taidoistani ja siitä, että osaan sellaisenkin hienouden kuin valssihyppy. :D 




Luistinradan ja kuusen lisäksi Bryant Parkissa on joulun alla kojuja, joissa myydään kaikkea mahdollista joulukoristeista siideriin ja matkamuistoihin. 




Ahkeran kävelyn jälkeen oli aika siirtyä etsimään lounaspaikkaa. 


Päädyimme Heaven-nimiseen dineriin Lexingtonilla. 




Kello tikitti ja lyhyen joulukuusipuoti-ihailun jälkeen oli aika jatkaa matkaa. 


Takaisin tulimme 5th Avenueta pitkin. Matkalla piti pysähtyä ihailemaan Tiffanyn jouluikkunoita. Bongaa kuvista tupsupipo. 



Rockefellerilla uutisautot ja NYPD jo virittäytyivät illan seremonioihin ja kuusen avajaisiin. Nyt oli 80. juhlavuosi. Meidän oli kuitenkin aika suunnata jo kohti lentokenttää ja kotia. 



Matkalahjaksi ostin itselleni teemaan sopivan hajuveden.  


Postauksen kuvat on otettu lainassa olleilla Canonin EOS M -minijärkkärillä (2mm-pannukakkulinssi) ja 60mm-macrolla. 

tiistai 27. marraskuuta 2012

Aamuhämärissä



Sängystä ylös, saavillinen kahvia koneeseen. 


Sängyn petaus. 


Eilen saapuneiden joulukorttien ihastelu. 


Vaatteet päälle ja ovesta ulos. 



 Reissuun miehen kanssa. Ihanaa viikkoa, kuullaan pian!

maanantai 26. marraskuuta 2012

Lahja lapselle


Sain valtavan mieluisan haasteen eräältä lukijaltani. Hän kertoi hyväntekeväisyyskampanjasta, jossa tarkoitus on ostaa lahja vähävaraisen perheen lapselle. Kyse on Malmin seurakunnan ja Helsingin sosiaalitoimen yhteisestä Lahja lapselle -keräyksestä. Aloite keräykseen on tullut seurakuntalaisilta itseltään, jotka ovat halunneet auttaa aivan konkreettisesti ja kampanja järjestetään tänä vuonna toista kertaa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tarkoitus on ottaa yhteyttä seurakuntaan, saada sieltä tarkka lahjatoive, ostaa tämä lahja ja viedä se kirkolle, joka jakaa lahjat. Lahjan arvo voi olla enintään 40 euroa. 

Olin joka tapauksessa ajatellut osallistua tähän, koska idea on mielestäni yksinkertaisuudessaan niin hieno. Meillähän on paljon upeita hyväntekeväisyysjärjestöjä, jotka auttavat vähävaraisia perheitä, mutta usein apu on ruoka-apua, joka onkin varmasti eniten tarpeen. Joulu on kuitenkin ennen kaikkea lasten juhla ja voin vain kuvitella, miten sydäntäsärkevää pienelle lapselle voi olla se, ettei saa yhtään pakettia. 

Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus, joten haastan kaikki blogini lukijat, jotka vain suinkin kynnelle kykenevät, mukaan. Meillä ei ole lapsia, joten aion vain pyytää seurakuntaa osoittamaan minulle minkä tahansa toiveen. Jos olisi, valitsisin todennäköisesti jonkun suunnilleen omani kanssa samanikäisen lapsen toiveen. Tämä on meille aikuisille pikkujuttu, mutta jollekin lapselle oman paketin saaminen voi olla käsittämättömän iso asia. Meillä Suomessa niin monella asiat ovat niin hyvin ja elämme sellaisessa yltäkylläisyydessä, että unohdamme helposti, miten paljon pahaa oloa ja ahdistusta saattaa löytyä aivan läheltä. 1990-luvun laman jäljet näkyvät edelleen ja hyvinvointivaltion tulevaisuuskaan ei vaikuta erityisen ruusuiselta. Tulevaisuudessa tulemme tarvitsemaan entistä enemmän yhteisöllisyyttä ja lähimmäisistä huolta pitämistä. 

Tiedän, että monelle kirkon järjestämän keräyksen tukeminen saattaa olla omia periaatteita vastaan, mutta haluan vasta-argumentoida jo valmiiksi. Kyllä, kirkko on tehnyt vuosisatojen aikana paljon negatiivista, suorastaan pahaa. Mutta paljon hyvääkin on tehty ja minusta kannattaa keskittyä tukemaan sitä toimintaa, jonka haluaa kasvavan. Tämä keräys on todellakin aivan tavallisten seurakuntalaisten ideoima, tavallisten ihmisten, jotka ovat halunneet auttaa. Olen saanut tänä vuonna olla mukana aika monessa erilaisessa hyväntekeväisyysprojektissa. Kaikkien yhteinen nimittäjä on ollut se valtava määrä positiivista energiaa, joka niistä on jäänyt itselle. Osa on ollut suurten järjestöjen organisoimia, osa juuri tällaista ruohonjuuritason toimintaa. Jos olen jotain tästä oppinut, niin sen, että omastaan antamalla ei koskaan köyhdy. Päin vastoin. 

Keräyksen FB-sivut löytyvät täältä.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Katastrofaaliset kampaukseni

Hiuspostausta toivottiin, joten sellainen on nyt käsillä. Niin kutsuttu hiusten laittamiseni perustuu siihen, että teen oikeastaan kaikkea sitä, minkä kampaaja jyrkästi kieltäisi. Tupeeraan kuin eläisimme 60-lukua, kyllästän hiukseni kaikenlaisilla aineilla ja tukehdutan muut kotonaolijat hiuslakkapilveen. Pipokauteen yhdistettynä tämä saa aikaan sen, että joskus minulla on melkein rastat niskassa. Itse näen asian niin, että rastamainen koostumus tuo vain lisää volyymiä, mutta ihana kampaajani Pauliina oli pyörtyä, kun näki pipokuontaloni ensimmäistä kertaa. 

Hyvittelen näitä tuhoja käyttämällä hyviä kampaamotuotteita hiusten pesuun ja hoitamiseen. Pesen hiukset yleensä Paul Mitchellin tuuheuttavalla sampoolla ja muutaman kerran viikossa heti perään myös hopeasampoolla. Muutaman kerran viikossa käytän myös hoitavaa hopeanaamiota hiuksille, koska kammoan ajatusta keltaisesta tukasta. Naamiot vaihtelevat, useimmin olen tainnut hankkia Redkeniä, mutta en ole merkkiuskollinen. 

Tuuheusfanaatikko (laihojen huivien lisäksi inhoan siis laihoja hiuksia) aloittaa tuotteistamisen Mitchellin tuuhentavista vaihtoehdoista. Hieron muutaman painalluksen Thicken Upia, joka sisältää lämpösuojan, pituuksiin. Suihkuttelen tyveen Extra Body Daily Boostia ja kierrän päällimmäiset hiukset muutamalle isolle tarrarullalle. Laitan periaatteessa rullat aina kuiviin hiuksiin, mutta muotoilutuotteet tietysti vähän kastelevat niitä. En ole suoristusrautasukupolvea. 



Joskus föönaan, joskus en. Se riippuu siitä, kuinka paljon minulla on aikaa käytettävissäni. Jos aikaa on, säästän aina hiuksiani sen verran, etten käytä hiustenkuivaajaa. Kun rullat ovat olleet päässä sopivaksi katsomani ajan, joka voi olla mitä tahansa vartista viiteen tuntiin, otan rullat pois ja harjaan hiukset auki.  

Tupeeraan tyviä ja sirottelen reilulla kädellä hiuspuuteria, pöyhin ja suihkutan lakkaa. Puuteri ja lakka ovat aina ihan markettikamaa. Harjaan välillä ja toistan. Siinä onkin oikeastaan pohja kaikille kampauksille, joita käytän. Hiukset voi jättää auki.


Tai heittää ponnarille. 


Tai sukkanutturalle, josta löytyy googlaamalla varmasti kolme miljoonaa tutorialia. Suosittelen laittamaan hakusanaksi "sock bun", sillä löytyy. 


Vaikka laittaisin hiukset kiinni, ne saavat mieluusti olla rennosti. Sliipatut, päätä pitkin menevät kampaukset eivät ole yhtään minun juttuni. Irtonaisia hiuksia saa hapsottaa. 


Hiustenpesu on minusta todella tylsää puuhaa, joten yritän tehdä sitä maksimissaan joka toinen päivä. Toisen päivän hiukset on sitä paitsi jo paljon helpompaa laittaa. Toisen päivän kampaukseni oli niinkin monimutkainen kuin otsahiusten kieputus pinnillä kiinni ja sotkunuttura. Sotkunutturan teko tapahtuu niin, että ollaan muka tekemässä poninhäntää, mutta ei vedetäkään hiuksia lenksun läpi viimeisellä kerralla kokonaan.  



Puolustelen tätä hiustuotteiden överikäyttöä sillä, että hiukseni ovat luonnostaan todella painavat ja liukkaat ja mikään vähempi ei vain riitä. Testattu on. Kampausvalikoimani kaikessa laajuudessaan on tässä, joskus saatan laittaa jakauksen myös keskelle. 

Pauliinan ja Hiushuone Lennokkaan nettisivut ovat muuten nyt valmiit. Ne löydät täältä.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Melkein kuin jouluaatto


 Jos jostain voi tulla lapsi karkkikaupassa -olo, niin siitä, että saa Canonilta lainaan sekä EOS M:n 22-millisellä pannukakkulinssillä että EF-S 60mm -macroputken. Sain heti kittilinssisen minijärkkärin jälkeen testiin sen toisenkin. Macro-objektiivia minulla ei ole ollut hankintalistalla, mutta olin hyvin innoissani, kun sitä tarjottiin lainaan. On ihan huippua saada kokeilla erilaista kuvaamista. Sitä olenkin sitten tänään touhuillut. Macrolla saa kyllä ihan mielettömiä kuvia. Päivä oli tuttuun tapaan tosi pimeä, joten käytin jalustaa ja suurinumeroista aukon kokoa (Canonin kameroissa AV), joka tuo sitten mukanaan myös pitkän valotusajan. 



 Minijärkkäriä olen haaveillut reissukameraksi ja alustavasti kaavaillut itselleni valmistujaislahjaksi. Olen ollut ominaisuuksiin todella tyytyväinen. Canoniin tottuneelle valikot tuntuvat helpoilta ja tutuilta ja lisäksi tarjolla on pientä, hauskaa ekstraa erikoissuotimien muodossa. Jos pidät Instagramista, rakastat tätä kameraa! Ainoa miinus liittyy linssinsuojuksiin. Kittilinssissä ja pannukakussa on molemmissa sellainen vähän uudenlainen linssinsuojus ja se ei minusta pysy paikallaan kovin hyvin. Useamman kerran on käynyt niin, että kameran ollessa laukussa olen yhtäkkiä huomannut suojuksen pudonneen. Lisäksi annoin Canonille rakentavaa palautetta siitä, että kameroihin pitäisi ehdottomasti saada kuninkaallishälytys, jotta masiinan älyäisi vetää esiin, kun joku kruunupää lähestyy. 


 Hyasintit löysivät paikkansa samppanjacoolerista. Ne olisivat yksinään olleet vähän matalia kyseiseen astiaan, mutta onneksi hamsteri-Norpalla oli jemmassa kasa viinipullon korkkeja. Ladoin niitä puoleenväliin cooleria ja asettelin hyasintit päälle. Toimi!






Seuraava ohjelmanumero onkin sitten pikkumusta päälle ja poks lisää skumppapullon korkkeja järjestämään. Huippua lauantai-iltaa, kaverit!

torstai 22. marraskuuta 2012

Just siks

 Löysin kätköistäni vielä yhdet jouluvalot. Eteisemme on tosi pimeä, joten kieputtelin ne rappusten kaiteeseen lisävalaistusta tuomaan. 



Olen varmasti vähän kummajainen, mutta jollain kieroutuneella tavalla jopa pidän marraskuusta. Joulun odotus on vuoden ihaninta aikaa juhlineen, valoineen, kynttilöineen ja herkkuineen. Tänä vuonna juoksukelit ovat olleet kohdallaan - ei ole liukasta, vaatetusongelmia ei ole, kun talvitrikoot riittävät sellaisenaan ja yläosaankin riittää tavallinen juoksutakki. Ilma on raikas ja hapekas. Kokeilkaa vaikka! Jos käy ulkoilemassa heti töiden jälkeen, niin sitä vilttiinkääriytymisaikaakin jää vielä vaikka kuinka. Ja glögi maistuu vielä vähän paremmalta punaisin poskin.

USAssa vietetään muuten tänään Thanksgivingiä eli kiitospäivää. Huomenna on sitten Black Friday. Tämä on hämmentävä pyhä. Ensin käytetään päivä siihen, että ollaan kiitollisia kaikesta ja seuraavana päivänä rynnätään hamstraamaan lisää. Black Friday on siis tunnettu siitä, että osa kaupoista aukeaa jo keskiyöllä ja kaikkialla on valtavat alennusmyynnit. Satuin viime vuonna olemaan Nykissä tänä perjantaina ja seurasin suu auki aamutelkkaria, jossa näytettiin ostoshulinoita. Ihmisiä loukkaantui, kun kaikki pyrkivät kilpaa hyvien tarjousten luo ja Toys 'R Usiin oli korttelin pituinen jono. Omat ostoshulinani käsittivät tänään vaikka sitten kiitospäivän kunniaksi hankitut hyasintit. 



 Illemmalla ajattelin juoda mukillisen glögiä ja etsiä lopuille hyasinteille paikat. 



Rentoa iltaa kaikille! Tässä vielä päivän joululaulu.