maanantai 28. tammikuuta 2013

Khob Khun Ka, Bangkok!


Uskokaa tai älkää, työmatkailen joskus jossain muuallakin kuin New Yorkissa. Ilmatie vei tällä kertaa kohti Bangkokia. Edellisestä käynnistä oli jo hetki aikaa ja olin ennättänyt oikein ikävöimään jalkahierontaa, värejä, mangoa ja ennen kaikkea kaiken syleilyynsä kietovaa lämpöä. 


 Keikkuvat veneet Chao Praya -joella, rumat betonirakennelmat, kukkien väriloisto, ystävälliset ihmiset, kaaosmainen liikenne ja kuumuus, joka ei hellitä edes yöllä - niistä on Bangkok tehty. Katukioskeissa myydään mitä erilaisimpia ruokia. Hierontapaikkoja on melkein nurkan takana kymmenittäin. Jos ei pidä varaansa, jää mopon alle tai kompastuu kulkukoiraan. 



Minulla oli to do -listalla vaatimattomasti kohtia. Halusin käydä jalkahieronnassa, lukea kirjaa altaalla ja syödä mangoa. Nämä toteutin. Jalkahieronta on sellainen juttu, jota ei Thaimaassa (sama juttu on Kiinassa) kannata jättää väliin. Kuuman ilman ja pitkän lennon turvotettua varpaat keitettyjä prinssinnakkeja muistuttaviksi pötköiksi on melkein maailman ihaninta istahtaa tuoliin ja laittaa silmät kiinni. Jalkahierontaan kuuluu aina myös niska-hartiahierontaosuus ja hieronnan jälkeen tarjotaan kupponen teetä. Hoidon jälkeen olo on kuin uudella ihmisellä. Jalkahierontaa varten annan kaksi vinkkiä. Ensimmäinen on se, että sen jälkeinen kulkureitti kannattaa suunnitella niin, että pääsee vessaan aika pian. Hieronta laittaa nimittäin nesteet liikkeelle - ja äkkiä! Toinen on se, ettei kannata laittaa hametta päälle. On huomattavasti helpompaa rentoutua, kun ei tarvitse miettiä, näkyvätkö alushousut kaikille muille paikan asiakkaille. 


Kun haaveilin kirjan lukemisesta altaalla, mielessäni oli ihan spesifi kirja, nimittäin joululahjaksi saamani Finlandia-voittaja. Pääsin Ulla-Lena Lundbergin Jäässä puoleen väliin ja voin lämpimästi suositella sitä. Lundberg kirjoittaa niin ihanasti, että melkein itkettää lukiessa. Tosin optimaalinen lukupaikka tälle olisi kyllä purjeveneessä. Bangkokin altaalle sopisi ehkä parhaiten Jo Nesbøn Torakat. Päässä pitää olla aina jotain auringolta suojaamassa. 


Iltaisin ihailin joella kulkevia valaistuja veneitä. Molemmin puolin rantaa on paljon hotelleja, joiden asiakkaita kuljetetaan menoihinsa hotellien omilla veneillä. Lisäksi sekaan mahtuu erilaisia illallisristeilijöitä, pitkähäntäveneitä ja tuhottoman pitkiä proomuja. Proomut ovat ihan pilkkopimeitä ja aika pelottaviakin, kun niitä ei tahdo nähdä ennen kuin ne ovat ihan kohdalla. Olen kerran ollut pitkähäntäveneretkellä (pitkähäntävene on postauksen ekassa kuvassa), jossa ajeltiin pitkin kanavia ja nähtiin kaupunkia mielenkiintoisesta perspektiivistä. Retken jälkeen en ole tosin voinut unohtaa, miten paljon liskoja ja käärmeitä joessa asuu. En tiedä, mitä pelkään eniten; sitä, että vene kaatuu ja joudumme veden varaan ja proomu ajaa meidän ylitsemme vai sitä, että lisko hyökkää. (En tiedä, hyökkäilevätkö liskot ja käärmeet noin yleisesti.) Joka tapauksessa pitkähäntäveneretki on kiva tapa tutustua kaupunkiin, mutta pimeällä se on ehkä vähän too much turvallisuutta arvostavalle pohjoismaalaiselle.




Peninsula-hotellin veneet ovat mielestäni kaikkein kauneimpia. Illallispaikkaamme ekana iltana ei sen sijaan hyvällä tahdollakaan voi sanoa kauniiksi. Seikkailimme Skytrain-junalla vähän kauemmaksi syömään. En edelleenkään ole ihan varma, missä kävimme, mutta ruoka oli edullista ja hyvää. Tankkasin Thaimaan-suosikkejani, erilaisia valkosipulilla ja chilillä ryyditettyjä kaaleja ja cashew-pähkinöitä sisältäviä annoksia. 




Thai-ruoka on tulista ja hyvää. Kun kyse on kuumasta maasta, kannattaa tietysti vähän katsoa, mitä syö ja missä. Eikä käsidesin kanssa lotraaminen nyt ainakaan haittaa. Oma taktiikkani erilaisia vatsatauteja vastaan Aasiassa on syödä nimenomaan paikallista ruokaa - sen raaka-aineiden kierto on nopeaa ja se osataan valmistaa juuri oikein. Länkkäriruuat kannattaa yleensä unohtaa, ellei ole sitten todella siistissä ja hygieenisessä paikassa. Ja tietenkin paikallisia ruokia kannattaa suosia jo ihan vain siksi, että ne ovat niin hyviä. Eivätkä ne maistu missään niin hyvälle kuin kotimaassaan. 


Uskonto on Thaimaassa todella konkreettinen osa arkipäivää. Melkein jokaisen talon lähettyvillä on pieni Buddha-alttari, jolle viedään ruokaa ja juomaa ja joka koristellaan tuorein kukin. 




Buddhan lisäksi Thaimaassa ollaan erittäin mieltyneitä erilaisiin värivaloihin. Jos joku ärsyyntyy suomalaisten jouluvaloista ja niiden ripustusajankohdasta, ei ehkä kannata matkustaa Thaimaahan. :D 





 Tälle reissulle pakkasin mukaan löysiä vaatteita ja varvassandaaleita. Helteen turvottamiin jalkoihin on ihan turhaa yrittää tunkea oikeita kenkiä. Ja koska helle turvottaa ihan kaiken muunkin, löysää garderobia todella arvostaa. 


31 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta matkaraportista! Matkakuume herää heti (vai onko se aina vähän päällä? No on.) Olen käynyt Thaimaassa muutamaan otteeseen, eri paikoissa, mutta Bangkokissa vain lentokentällä. Sinne, sekä Singaporeen haluaisin lähitulevaisuudessa - tuskin tosin toteutuu, kun jo vuodeksi eteenpäin lomamatkat buukattu.

    Gloria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, jos tykkäsit! Matkakuume on aina päällä, jos multa kysytään. Maailmassa on niin paljon nähtävää ja koettavaa! :)

      Mä en taas ole muualla Thaimaassa käynyt, enkä muuten Singiksessäkään. Mulla ei ole omilla matkoilla mitään erityistä paloa sinne suunnalle, odottelen, että jospa sattuisi joskus työmatka sopivasti sille suunnalle. :)

      Poista
  2. olipa ihana juttu! Itse lähden Thaimaaseen ja Bangkokiin ensi kuussa, en malta odottaa.

    VastaaPoista
  3. Kiva raportti paikasta, jossa en ole koskaan käynyt! En oikein ole osannut kuvitella, minkälaista siellä oerillä on, mutta tekstistä ja kuvista sain vähän ajatusta.

    Mama L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sanoisin, että siellä on ristiriitaista. Se on ehkä paras sana kuvaamaan kaikkea. :)

      Poista
  4. Kiitos pikamatkasta, se piristi näin maanantaina - ja olipa hauskasti kirjoitettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kivoista sanoistasi! :) Mulle tulee hyvä mieli tuollaisista kommenteista.

      Poista
  5. Kolme kertaa Bangkokissa käyneenä luulin, että kaupunki olisi vähän jo niinkuin nähty. Mutta nämä kuvat nähtyäni tuli ihan mieletön kaipuu sinne ihanaan kaaokseen ja lämpöön. Uskaltaisikohan sitä lähteä vuoden parin päästä pienet matkassa mukana? Lähinnä siis ajattelen lentoja ja miten he jaksaisivat. Muuten kyllä ovat reissussa useimmiten tosi reippaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, enpäs tiedä, onko Bangkok hyvä kohde lapsiperheelle... Vaikea sanoa, kun en tietty osaa siitä näkökulmasta tarkastella. Onko joku täällä ollut siellä lasten kanssa?

      Poista
  6. Lämpökaipuu olisi kyllä kova. Minullakin on Bangkok kokematta, vaikuttaa mielenkiintoiselta paikalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bangkok on kyllä ihan kiinnostava paikka nähdä, ainakin kerran. Lämpö oli ihanaa, nautin ihan täysillä! :)

      Poista
  7. Ihana postaus. Miten usein lennät keskimäärin ks onko kohteet vuoroin kaukana ja lähempänä? Saako työt tietää aina muutamaksi viikoksi kerrallaan? Miten pitkään yleensä saat viipyä kohteessa? :)

    Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Ansku! :)

      Kohteet on ihan mitä sattuu, kaikkea Kuopiosta Kiinaan, tietokoneohjelma tekee työvuorolistat optimoiden tarkkaan kaiken mahdollisen. Työvuorolistan saa kuukaudeksi kerrallaan, viikkoa ennen kuin kuukausi vaihtuu. Yöpymiset on usein tosi lyhyitä, nyt oli ihan tosi harvinaista herkkua, kun olimme kaksi yötä. :)

      Poista
  8. Oi aurinko! Tuo sun oranssihelmainen mekko on ihana, oikein kesää kaipaa kun sen näkee. Onneksi on itselläkin vähän oranssia, kynsissä nimittäin. "Meet me at sunset" loistaa kuin aurinko ikään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanalta kuulostaa oranssi kynsilakka! Niin kesäiseltä! Kiitti mekkokehuista, olen itsekin nyt tosi mieltynyt siihen tällä hetkellä. Taitaa olla mun kesäsuosikki. :)

      Poista
  9. Kiva postaus, kiitokset! Tuntuu kuin olisi itsekin päässyt matkalle mukaan :)

    Amelie

    VastaaPoista
  10. Olet hoikistunut entisestään. Tosin huomasin sen jo jokin aika sitten! Mun pitäisi keksiä uusi nimimerkki, kun täällä kirjoittelee toinenkin S. Ideoita? Mistä se ihana mustavalkoraidallinen mekko on ostettu, mikä vilahti toisessa postauksessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkohan... Tai sitten oli vain sitä illuusiota tukevat vaatteet päällä. ;)

      Mä oon ihan sekaisin aina, kun en tiedä, kumpi S. on kyseessä, joten keksi ehdottomasti joku toinen.

      Se tummanisinivalkoraidallinen mekko on Henri Lloydin, ostettu viime kesänä Stockalta. :)

      Poista
  11. Mulla ei oo koskaan ollut mitään hinkua tuolle suunnalle, mutta kieltämättä aurinko, lämpö, tuoreet hedelmät ja lepo altaalla kuulostaa aivan ihanalta.
    Ja ylipäätään elo ilman toppakerroksia ja villasukkia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mullakaan vapaa-ajan matkoilla, mutta tästä onnenkantamoisesta otin kyllä kaiken irti! :)

      Poista
  12. Kolmisen viikkoa puurrettava ja sitten siellä! Pino lehtiä mukaan ja altaalla aika sujuu niitä lukien kuin siivillä. Odotan sitä lämpöä ja aurinkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten ihanaa! Oikein hyvää ja rentouttavaa matkaa! :)

      Poista
  13. Ihana postaus, kiitos pikamatkasta Thaimaaseen! Ihania kuvia. Olisi kiva käydä tuolla paikan päällä, en ole siellä koskaan ollut. Hui, käärmekammoisena en kyllä uskaltaisi tuollaiselle veneretkelle pimeällä (voin kuvitella kuinka pelkäisin että se vene kaatuu..). Ihana toi viimeisen kuvan mekko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Nonna! :) Mäkään en tällä tiedolla menisi sille veneretkelle, mutta silloin en tiennyt. :D Ignorance is bliss.

      Poista
  14. Miksei mun lentoaiheista kommenttia hyväksytty julkaistavaksi, kun tuolla ylempänä on kumminkin julkaistu jo yksi kommentti vastauksineen, joista kyllä selvästi käy ilmi ammattisi? ;)
    Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska se keskustelu, jonka olisit halunnut aloittaa kommentillasi, käydään ihan muualla ja muiden osapuolten kesken. Et varmasti tarkoittanut pahaa, mutta se diskurssi ei vain kuulu tänne.

      Ammatti ei todellakaan ole salaisuus, olenhan kertonut sen ihan julkisesti. :)

      Poista
  15. Heippa!
    En tiedä mahdatko lukea näiden vanhojen postausten kommentteja, mutta kommentoin mieluummin tänne kun aihe on kuitenkin oikea. :)
    Olen lähdössä vuodenvaihteeksi Australiaan lomalle ja menomatkalla on melkein 11 tunnin välilasku Bangkokissa. Mieli tekisi käydä nopsasti vilkaisemassa kaupunkiakin, mutta aikataulu huolettaa. Ei sinulla sattuisi olemaan mitään vinkkejä? Kannattaako edes poistua kentältä noin lyhyeksi aikaa? En ole aiemmin käynyt Bangkokissa, joten en tiedä ollenkaan millainen kenttä on. Tosin oletan, että kyseessä on suuri ja kiireinen kenttä. ;)
    Jos satut kommentin lukemaan ja vielä upeampaa, jaksat vastata siihen, niin kiitos jo etukäteen! :)
    Joka tapauksessa blogisi on yksi suosikeistani. :)

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!