sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Viikkokatsaus



 Kuluneen viikon ohjelmaan kuuluivat muun muassa hörhöruokafestarit hotellihuoneessa. Joka kerta, kun käyn Whole Foodsissa, ajattelen, että voi kun tällainen olisin meidän lähellä. Ostaisin sieltä kaikki ruuat. Ja sitten, kun pääsen kassalle, totean, että sittenpä en paljon muuta taitaisi ostellakaan kuin sitä ruokaa. No, voihan sitä rahansa hullumpaankin laittaa. Kaikki muu oli ihanaa, mutta cashew-pähkinämehu oli vähän, no, ituhippikamaa. Se maistui sille, että olisi tosi vetistä vaniljakastiketta pähkinäisessä omenapiirakassa. 




Kuluneella viikolla kynsilakat olivat iloisen värikkäitä. Sormukset olivat edelleen huollossa ja kehittelin välillä nimettömiin eriväristä lakkaa. Olen yrittänyt esittää miehelleni varatimanttisormusjärjestelmää, mutta ilmeisesti suostuttelutaidoissani on vielä kehitettävää. Kuvassa näkyvä viini oli muuten älyttömän hyvää. 



Tällä viikolla oli kylmä. Sekä minulla että Laivakoiralla. 


Rouva Maratoonarin kanssa peruimme lenkkitreffit. 25 asteen pakkanen ei houkutellut. Sen sijaan kahvittelimme ja söimme suklaata. Koristelin suklaan hopeapalloilla, niin siitä tuli prinsessasuklaata. Keskustelimme timanteista. Hyvä viikko!

19 kommenttia:

  1. Varatimanttisormusjärjestelmä! Mikä loistava ajatus :)

    Mama L

    VastaaPoista
  2. Vai että varatimantteja ;) Toi minttu on ihana väri!

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    Amelie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aukoton suunnitelma. :)

      Sitä samaa sinne! :)

      Poista
  3. Onpas nätti tuo turkoosi lakka! Varatimantit, hmmm. Kuulostaa kieltämättä aika hyvältä! :D

    VastaaPoista
  4. Niin kuin sanotaan 'whole foods' equals to whole paycheck.....tykkään kaupasta, mutta onnistun aina käyttämään enemmän rahaa kuin oli tarkoitus.
    Kiitos laivakoirakuvasta - tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Mulle käy ihan samalla tavalla. Mun pikku eväät hotellihuoneeseen maksoi enemmän kuin tavis ravintolaillallinen. Öööööö, et silleen. :D

      Poista
  5. Whole Foods olis kyllä ihana, vaan kolkuttelis konkurssi ovella.
    Varatimanttisormusjärjestelmä, mulle kans!

    VastaaPoista
  6. Tuossa 17.1 postauksessa näkyy nuo kaksi uusinta Essien lakkaasi, vihreä ja vaaleanpunainen, niin mitkähän ovat sävyjen nimet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunainen on Fiji ja minttu Turquoise & caicos. :)

      Poista
  7. Niin ja vielä uudestaan tulin kysymään, että entäs nuo tämän postauksen lakkojen sävyjen nimet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleampi vaaleanpunainen on East hampton cottage ja nude Sand tropes. Ja sitten toi ihan kirkkaan pinkki / fuksia on Sally Hansenin lakka, nimi on 320 Fuchsia power. :)

      Poista
  8. Prinsessasuklaata <3

    Cono Sur Pinot Noir on taallakin suuressa suosiossa.

    Madame Fifi

    VastaaPoista
  9. Prinsessasuklaa ja kahvittelukeskustelu timanteista kuulostaa ihanalle :)

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!