lauantai 4. toukokuuta 2013

Fiilishommia ja fiilistelymekon arvonta


Kun etsimme itsellemme sopivaa purjevenettä, meillä oli selvä työnjako. Koska mies yksinkertaisesti tiesi veneistä enemmän, hän keskittyi substanssipuoleen. Minä päätin, onko paatissa oikea fiilis. Niinhän se nimittäin on, että ei purjehdusharrastusta voi järkisyillä perustella, se on tunnemaailman juttuja. Siksi fiilis on ihan yhtä tärkeä asia ostopäätöstä tehdessä. Vähän samasta lienee kyse kuin asuntokaupoissa. Pitää tulla se tunne



Sitä tunnetta on taas tässä viime päivinä lietsottu oikein kunnolla. Mies on pistänyt töpinäksi sillä substanssipuolella (siitä lisää purjehdusmaanantaina) ja minä olen, no, arvaatte varmaan... Otin kaapeista valmiiksi esille veneeseen kuuluvat sisustustekstiilit. Tein listaa tarvittavista hankinnoista. Harjoittelin narunpätkillä vähän solmuja (tätä teen muuten aina silloin tällöin, jos käsille osuu sopivia narunpätkiä). Perustin Pinterestiin kansion merellisille sisustus- ja ostoshaaveille. Osa pinnauksista on ihan oikeasti hankintalistalla, kuten erinäiset köydet, uusi eväskori ja viini. Osa on - kyllä - fiilistelyä.



Tyynyliinat ovat vielä tyhjillään, tarvitsisimme uudet nukkumatyynyt veneelle. Hankimme sinne viime kesänä ne samat Hästensin supertyynyt, joita olen tässä hehkutellut hotellipostausten yhteydessä. Ja kyllä, ennen kuin joku kysyy, ne tosiaankin homehtuivat. Untuvatyynyjä ei siis veneelle toista kertaa hankita. 



Lautasliinoja luulisi sen sijaan olevan loppuelämän tarpeiksi. 


Kohta pitää päättää, mitkä rakkaista sisustustyynyistä pääsevät tänä kesänä veneelle ja mitkä jäävät kotiin. Oijoi. Paha paikka. 

Yksi asia pääsee purjehtimaan takuuvarmasti. Koska olen päättänyt, että ylipitkän talven jälkeen me suomalaiset ansaitsemme vain parasta, olen tilannut meille kaikki auringonpaiste-ennätykset rikkovan hellekesän. Helteessä sopii hengailla pellavassa. 



Mekko (tai tunika) on By Pia's -merkiltä ja ajattelin yhdistää sen tuulen tuivertamaan hiuskuontaloon ja lämpimään alkuiltaan satamassa. By Pia'sin pellavavaatteet ommellaan käsityönä 100% pellavasta. Jos sinäkin olet sitä mieltä, että lämmin ja pitkä kesä sametinpehmeine iltoineen kelpaisi, niin olet kelpuutettu osallistumaan arvontaan. Käy Design By Pia'sin nettikaupassa katsomassa, minkä värisestä tähtitunikasta pidät eniten. Kerro vastauksesi kommenttiboksissa ja kappas - saatat voittaa sen omaksesi. Arvon yhden tunikan vastanneiden kesken. Arvonta päättyy 11.5. klo 23:59, siihen saakka voi osallistua.

Translation: Nothing much. Just that the boating season is almost here! Yay!

402 kommenttia:

  1. Katoin heti että onpa ihana toi tähtitunikasi :-) Sopii sulle kuin nenä päähän. Pellava on kyllä hellepäivänä ihan ykkösmateriaali ja tuo näytti kivan väljältä olematta kuitenkaan säkkimäinen. Kävin katsomassa nettikaupassa ja tosi kivan näkoisiä mekkoja siellä oli muutenkin. Navy ja pellava olivat tähtitunikoista suosikkini.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, että tilasit lämpimän kesän! Sitä tarvitaan todella tämän pitkän talven jälkeen. Kävin katsomassa tunikoita ja aivan ihania olivat kaikki. Omaksi suosikiksi nousi kuitenkin se, jossa on vaalenapunainen tähti (onhan pinkki lempivärini merellisen sinisen lisälsi =D). Arvontaan siis mukaan =)

    VastaaPoista
  3. Voi, mulle kelpaisi vaaleanharmaa. Ihana tunika!

    VastaaPoista
  4. Onpas söpöjä tähtitunikoja :) Kokeilenpa onneani, itse valitsisin noista valkoisen tunikan pellavanvärisellä tähdellä.

    VastaaPoista
  5. Hei, kivoja fiiliksiä. Tunikasta mieluisin väriyhdistelmä pellava valkoisella tähdellä.

    VastaaPoista
  6. Olipas vaikea valinta! Valkkaisin varmaankin tuon navy-sinisen itselleni. :)

    -Sai

    VastaaPoista
  7. Ihana tunika, navy- valkoinen sopisi mulle. Ja kiitos kun tilasit kesäksi aurinkoa ja lämpöä. Sitä odotellessa:)

    VastaaPoista
  8. Kivoja tekstiilejä ja mekkoja. Tämä ope voisi kuvitella viettävänsä kesälomapäivää valkoisessa menossa, jossa olisi sininen tähti :) kesäkelejä odotellessa, ja lomaa...sipsi@iki.fi

    VastaaPoista
  9. Hei, pellavanvärinen on suosikkini, mustalla töhdellä. En kyllä ikinä voita mistään mitään, mutta yrittänyttä ei laiteta! Toivotaan, että tilaamasi lämmin kesä toteutuu:)t. Riitu59

    VastaaPoista
  10. Ihania tekstiilejä - ja ihana tunika! Itsekin kelpuuttaisin tuollaisen navyn :)

    VastaaPoista
  11. Huomenta räntäsateisesta Oulusta! ihana ajatus tuo tilaamasi hellekasä siis 8-) .mustaa mekkoa ensin aattelin, mutta ehkäpäs sittenkin tuo pellavainen musta tähdellä on mun suosikki. t. sari

    VastaaPoista
  12. Kiitos, että tilasit meille auringonpaiste-ennätykset rikkovan hellekesän. Se tulee tarpeeseen! Lomasuunnitelmanikin vahvistuivat tuon tilauksen myötä ;-)
    Kävin katsomassa tunikat. Omat suosikkini olivat kuvan tunikasi, joka näyttää ainakin sinulla todella kauniilta ja pellavanvärinen mustalla tähdellä. Siihen pellavanväriseen sopivat kengät minulla olisi jo valmiina. Voittoa odotellen...

    VastaaPoista
  13. Ihana kesän rentoilumekko! Lempparit olivat navy tai pellava valkoisella tähdellä. Tohon sopisi täydellisesti olkinen rantakassi ja flip flopit:)

    VastaaPoista
  14. Hellekesä kuulostaa hyvältä! Suosikkitunika on ilman muuta navy valkoisella tähdellä. Terkuin Frilla

    VastaaPoista
  15. Valkoinen pellavatähdellä ois mulle mieleinen.Lämpöä odotellessa:))
    Teija

    VastaaPoista
  16. Kivannäköinen helletunika, varmasti mukava käytössä. Valitsisin sinertävänharmaan valkoisella tähdellä.

    Tervetuloa osallistumaan blogini arvontaan, jossa voi voittaa Lundian designvalaisimen:
    http://tarja-snowland.blogspot.fi/2013/04/arvonta-upea-lundia-designvalaisin.html

    VastaaPoista
  17. Ihania pellavavaatteita. Haluaisin mustan. Onneksi löytyy myös isoja kokoja.
    Toivottavasti saamme tilauksesi mukaisen hellekesän.
    T: Liisukka

    VastaaPoista
  18. Hei
    Ottaisin kyllä tuon klassisen merihenkisen navy-tummansinisen, valkoisella tähdellä. Se päällä olisi kiva hakea satamasta savukalaa, valkkaria ja mansikoita. :)

    terkuin Stina

    VastaaPoista
  19. Hyvä, että tilasit super-hienon kesän! Nauttisin auringosta mielelläni tuo navy/valkoinen tähti tunika päälläni ;) Kivaa viikonloppua!

    Jontteriini

    VastaaPoista
  20. Minun suosikkini Pian valikoimista olisi harmaa valkoisella tähdellä.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  21. Ensimmäinen kesä edessä vauvan kanssa vapaalla. Kesä ei siis voi olla muuta kuin pitkä ja lämmin! Silloin on tiedossa paljon käyttöä navy-valk ihanaiselle mekolle. t. Leena

    VastaaPoista
  22. Pellava, valkoisella tähdellä pääsis mun mukaani kesäseikkailuihin!

    VastaaPoista
  23. Kiitos kivasta blogista! Mielenkiintoisia juttuja ja hienoja kuvia. Mä osallistun myös, musta mekko harmaalla tähdellä ois kiva. T. UN

    VastaaPoista
  24. Upea veneilykesä ON tulossa kera kauniin tunikan pinkillä tähdellä ;)

    VastaaPoista
  25. Täälläkin on tilattu lämmin ja helteinen kesä.
    Tuo Navy tunika valkoisella tähdellä on aivan ihana!

    VastaaPoista
  26. Enhän mä osaa päättää... Ehkä valkoinen pellavatähdellä tai harmaa valkoisella tähdellä tai... Kiitos lämpimän kesän tilauksesta, toivottavasti tilaus saapuu pian.

    VastaaPoista
  27. TÄHTIÄ! Ihanaa! Harmaa tähtitunika oli kyllä melko makea ja niin kyllä valkoinenkin pinkillä tähdellä. Ja öisen lumisateen jälkeen hellekesä kuulostaa ihanalle haaveelle, sitä odotellessa :)

    Kivaa viikonloppua!

    Terkuin, Minnis

    VastaaPoista
  28. Auringonpaiste laitettu tilaukseen koko kesäksi!Navy-valkoinen -yhdistelmä tunikassa on täydellinen :)

    -pauliina

    VastaaPoista
  29. Kiitos, että tilasit hellekesän. Voisikohan se alkaa nyt. jo. heti? :-)
    Minusta tuo natural linen mustalla tähdellä olisi mieluisa tunika.
    Mukavaa viikonloppua!
    -P-

    VastaaPoista
  30. Pellava mustalla tähdellä! Lauantai terveisin Mahina

    VastaaPoista
  31. Navy valkoisella tähdellä olisi mahtava.

    Kävin innoittamanasi ostamassa Zarasta nuo paljettiballerinat. Niin ihanat! Kiitos vinkista :)

    -Hennika

    VastaaPoista
  32. Kiitos ihanan kesän tilauksestasi :) Tummansininen on noussut nykyisin suosikiksi eli juuri tuo sama mekko kuin sinulla kelpaisi vallan mainiosti!
    Mindi

    VastaaPoista
  33. Tervetuloa aurinkoiseen Turkuun kesällä :) Täällä paistaa jo nyt ja elohopea senkun nousee. Tummansinivalkoinen väriyhdistelmä on ehdoton suosikki ja siinä olisi ihana viilettää kuumana kesäpäivänä.
    - Ilona

    VastaaPoista
  34. Aivan upea tunika, joka sopii täydellisesti veneeseemme, sillä sen kylkiä koristaa tähdet :) Valintani olisi navy valkoisella tähdellä.

    Kiitos blogistasi! Itse olen myös matkalla kuinka purjehtujaksi tullaan.

    VastaaPoista
  35. Ihana tunika. Jos pääsen valitsemaan, niin valitsisin tummansinisen, joka sinullakin on kuvassa.

    VastaaPoista
  36. Kesä saa tulla NYT ja kestää pitkäään...Tosi makeet pellava sivut, kiitos vinkistä,(taas). Valkoinen sinisellä tähdellä ja kaapissa kesää odottavat upouudet Henry Floydin tennarit, kyllä kelpaisi patsastella satamissa.
    -Anna-

    VastaaPoista
  37. Aivan ihana mekko! Navy-sininen se olla täytyy, vahvana kakkosena tulee kyllä musta-pinkki. Ihan varmasti se veneen tunnelma on yksi todella tärkeä asia hankinnassa, sen takia olen kolunnut niitä läpi tuolla venemessuilla jo pari vuotta. Jospa tässä parin vuoden sisään saisi oman veneen.

    VastaaPoista
  38. Tuo tummansininen valkoisella tähdellä on ihanan raikas kuin kesätuuli merellä! Se mulle!

    Kiitos blogistasi! En koskaan ole uskaltautunut kommentoimaan, mutta olen jo pitkään seurannut taustalta.
    -Vilmis

    VastaaPoista
  39. Ihania nuo by Pia's-tuotteet! Jonkin aikaa olen jo haaveillut siitä kassista, jonne helposti sujahtaisi iPad. Tunikoista haluaisin pellavanvärisen valkoisella tähdellä.
    Lämmintä kesää odotellessa!

    VastaaPoista
  40. Meilläkin on uusi paatti jo laskettu vesille ja nyt vaan odotellaan sitä hellekesää ja aurinkoisia päiviä! Vaikka navy-sininen kuuluu ikisuosikkeihin, on sitä kaappeihin kertynyt niin paljon, että päätin, että veneellä kelpaisi köllötellä tällä kertaa harmaa/valkoisessa pellavatopissa :)

    VastaaPoista
  41. Mulle kelpaa tilaamasi hellekesä ja tunika olisi ihana myös. Toivottavasti arpaonni suosii.
    Harmaa valkoisella tähdellä olisi minun valintani.
    Ps. Joko teidän lomat on selvinneet ja pääsemmekö ihanien kuvien ja tekstin kautta mukaan pitkälle purjehdukselle?

    VastaaPoista
  42. Olikin uusi kauppa minulle. Paljon oli ihania vaatteita. Tähtitunikan voisin ottaa kaikissa väreissä, mutta jos joku pitäisi valita, niin ehkäpä pellavanvärinen valkoisella tähdellä olisi käytännöllisin. Navy valkoisella tähdellä on heti siinä kannoilla ja sitten tulisi musta pellavaisella....jne
    T. @yla

    VastaaPoista
  43. Hymyilen täällä noista tyynyasioista, samat fiilikset täällä. Veneen sisustusasiat tulevat ainakin olemaan kunnossa. Näyttää ihanilta myös nuo lakanat!

    Valkoinen/harmaa on suosikkivärini tunikasta. ihan mielettömän kaunis!

    VastaaPoista
  44. Mun suosikki vois olla pellava valkoisella tähdellä. Nyt suunta satamaan ja venehommiin. Hiontaa ja vahausta tiedossa ;-)

    t. Tea

    VastaaPoista
  45. Kaunis. Valitsisin myös tuon navyn

    VastaaPoista
  46. Toivon nopeutettua käsittelyä tälle vallitsevalle kolealle ja tuuliselle niinkutsutulle keväälle. Minulle sopisi lämmin ja pitkä kesä pellavanvärisellä tunikalla ja mustalla tähdellä, kiitos.

    Sunna

    VastaaPoista
  47. Hei !
    Pellava valkoisella tähdellä, ihania ovat.

    VastaaPoista
  48. Suosikkini on myöskin tuo navy valkoisella tähdellä! Sopii hyvin kesään ja rentoon meininkiin. :)

    VastaaPoista
  49. Tuo navy-valkoinen on kivan raikas, sellaisen ottaisin oikein mielelläni :) Kesää ja lämpimiä purjehduskelejä odotellessa...

    VastaaPoista
  50. Ihania! Tosi vaikea valita se kaikkein kivoin. Oisko se nyt sitten tuo pellava-valkoinen.

    VastaaPoista
  51. Paras olis valkoinen pellavaisella tähdellä. Noi on niin ihania tunikoita :)

    VastaaPoista
  52. On pitänyt kommentoida jo montamonta postausta sitten, että sussa on jotain samaa kuin tuossa uudessa kuningattaressa. Näin kuvien perusteella - kumpaakaan en ole (käsittääkseni) livenä nähnyt.
    Tunikoista mun suosikki ois navy pinkillä tähdellä -olikohan siellä edes sellaista? Myös musta tai harmaa pohja sekä valkoinen tähti kelpais ;-)
    Rapsut tämän blogin karvaiselle tähdelle!
    HannaM

    VastaaPoista
  53. Täydellinen mekko kesään! Navy valkoisella tähdellä :)
    Reippaita tuulia kesäänne!
    Anna

    VastaaPoista
  54. Aurinkoinen ja lämmin kesä kiitos. :) Ihana arvonta ja vaikea valinta, mutta kyllä se olisi tuo Navy valkoisella tähdellä. :)

    VastaaPoista
  55. Navy-valkoinen miellyttää silmääni eniten vaikka ehdottomasti kaikki huolisin vaatekaappiani koristamaan! :)

    rmariannas@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Navy-valkoinen olis tosi kiva, sellaiselle olis just vaatekaapissa paikka :)

    VastaaPoista
  57. Oi, onpas kiva mekko! Pellava on kesämateriaaleista suosikkini. Tummansinisen ystävänä tykkäsin eniten navysta valkoisella tähdellä :) .

    VastaaPoista
  58. Tähtiä ja pellavaa, ihanaa! Mieluiten tietysti navy + valkoinen tähti. Meidän purjevene on kyllä tosi pieni ja vaatimaton, mutta pääasia et se ylipäänsä on olemassa ja sinivalkoinen rekvisiittakin on ok-kunnossa;-)! Veneilyä odotellessa & aurinkoista toukokuuta,
    Ella

    VastaaPoista
  59. T-Ä-Y-D-E-L-L-I-N-E-N mekko tähän tähtimaniaan. Looks gooood! Ja navy valkoisella tähdellä tietty.

    VastaaPoista
  60. Kyllä täälläkin eniten ihastuttaa tuo navy + valkoinen tähti! :)

    rxn1987@gmail.com

    VastaaPoista
  61. I-H-A-N-A! Navy+valkoinen sopisi täydellisesti hellepäivään ja juhannusmekoksi mökille. Aurinkoista kesän odotusta.

    msinko@student.uef.fi

    VastaaPoista
  62. Kaunein yhdistelmä minulle olisi vaaleanharmaa valkoisella tähdellä! Kauniita vaatteita muutenkin tuolla kaupassa :)
    -Teija

    VastaaPoista
  63. Kyllä kiitos, hellekesä tänne ja nopsaa. Ei sentään tullut lunta vappuna, kuten entisessä kotikaupungissa mutta kyllä ne lämpimämmät ilmat olisivat jo tervetulleet.

    Arvonnassa jos voitan, olisi tuo pellavainen mustalla tähdellä aikamoisen ihana.

    VastaaPoista
  64. Suorastaan MUST-juttu! Ja kaikki muutkin Pian pellavat! Ja ne raidalliset huivit! KÄÄK! Jos en voita nyt tätä fiilistelymekkoa, täytyypi ehdottomasti tilata sellainen omaksi! Värinä NAVY + valkoinen tähtönen! T: Miimu

    VastaaPoista
  65. Olen suht uusi lukijasi ja täytyy sanoa, että tykkään tyylistäsi niin vaatteissa kuin sisustuksessa!

    Rakastan (ja toivon) pitkää ja kuumaa kesää, ja puuvillatunikoista tahtoisin ehdottomasti sen jossa on vaaleanpunainen tähti. Lempparivärini.

    VastaaPoista
  66. Navy+valkoinen tähti.

    T. Leitti ;-)

    VastaaPoista
  67. Kyllä se vaan on hienoin tuo navy/valkoinen yhdistelmä. Vieläpä pikkaisen ruskettunutta ihoa vasten... Kiitos hienosta kilpailusta!

    Lindali

    VastaaPoista
  68. Onpas ihania kaikki! :) Vaikean valinnan jälkeen päätyisin navyyn valkoisella tähdellä :)
    t. Sallamari/Nli

    VastaaPoista
  69. Mahtis tunika! Oma suosikki monen muun tapaan se navy valkoisella tähdellä :) Ihania kamppeita muutenkin - jäin haaveilemaan myös mm. Hanko-huivista..
    - petuunia

    VastaaPoista
  70. Hauska tunika! Minä haluaisin pellavan värisen mustalla tähdellä. Leppoisaa kevättä ja toivotaan, että venekelit alkavat pian! Johanna L.

    VastaaPoista
  71. Aika paha valinta, mutta varmaankin valkoinen pellavan värisellä tähdellä vaikka tuo sinunkin päälläsi oleva näyttää kyllä hyvältä.

    Blomma

    VastaaPoista
  72. Navy valkoinen tähti ois se juttu :=)

    VastaaPoista
  73. Ihana Pia's ja navy ehdottomasti valkoisella starilla merihenkeen soveltuen-tarvitaan enää aurinko ja lämpö ja merituuli, HeidiS

    VastaaPoista
  74. Jos onnetar suosii arvonnassa, niin pellavanvärinen mustalla tähdellä olisi mun juttu.

    Karlisa

    VastaaPoista
  75. Kiva tunika ! Valitsisin valkoisen pellava tähdellä.

    Mira

    VastaaPoista
  76. Oi miten hieno, harmaa valkoisella tähdellä olisi oma suosikki :)

    VastaaPoista
  77. Ihanuuksia!! Kyllä se ehdottomasti olisi navy ja valkoisella tähdellä. Ja yhdistettynä tietty fedoraan :)

    VastaaPoista
  78. Aivan ihania tunikoita! Todella vaikea valinta, mutta ensifiiliksellä suosikki olisi musta/pinkki.

    VastaaPoista
  79. Valkoisessa tunikassa harmaa tähti komistamassa rintaa kelpaisi nautiskella hellekesästä. Kiitos mukavasta arvonnasta ja tutustuttamisesta uuteen kotimaiseen vaatevalmistajaan! Ansu

    VastaaPoista
  80. Oi ihania tunikoita, harmaa valkoisella tähdellä ois niin sopiva mulle:)

    VastaaPoista
  81. Samasta mallistosta jo löytyykin muutama tuote - aivan ihania ja laadukkaita vaatteita. Tähtitunika valkoisena harmaalla tähdellä sopisi vielä omaan kesävaatevalikoimaan.

    VastaaPoista
  82. Oi, kuinka kesäisiä. Navy-valkoinen on mun valinta. T. Sini

    VastaaPoista
  83. Kiitos ihanasta bostauksesta. Te teette todelliseksi unelmianne! Valkoinen tunika harmaalla tähdellä olisi valintani.

    VastaaPoista
  84. Ihania pellavavaatteita kaikki valikoimassa olevat. Oma valintani on ehdottomasti navy sininen valkoisella tähdellä ja koossa xs. Voi kumpa onni suosisi minua tässä arvonnassa! Oiskos teillä purkkarissa käyttöä jollain virkkaamalla mittojen mukaan tehdystä säilytyskorista? Voisin väsätä sellaisen, jos kiinnostuit ;-) kurkkaa nuppuhome.com, terv purjehtijan äiti.

    VastaaPoista
  85. Ihana blogi ja ihania pellavia :) Minun valintani olisi ehdottomasti navy valkoisella tähdellä. -anu

    VastaaPoista
  86. Kauniita vaatteita, ja pellava kuuluu suosikkimateriaaleihin! Mun valinta olisi just toi navy-valkoinen. Noi veneen tunnepuolen jutut on muuten aivan kohdillaan, hyvä sinä :D
    T. Sussu

    VastaaPoista
  87. Oma valinta olisi musta valkoisella tähdellä, sairaan hieno! Jos ei arpaonni osu harkitsen vakavasti tuon ostamista :)

    VastaaPoista
  88. Hei.
    Kiitos inspiroivasta blogista. Olisi ihanaa odotella hellekesää pellavan värisessä tunikassa jossa olisi valkoinen tähti:)Olen kuolannut jo pitempään näitä Pia's tuotteita. Tyylikästä ja nuorekasta suomalaita tyyliä.
    t. malla

    VastaaPoista
  89. Oi ihana kesä, sinua ja lämpöä on niin odotettu! :) Kuinka ihana olisikaan istua laiturilla pukeutuneena tuohon valkotähtiseen navy-mekkoon ja odotella kultaa mereltä kotiin <3 t: Merimiehen muija ;)

    VastaaPoista
  90. Aivan täydellisen ihana tunika! <3 Sopisi täydellisesti tähtiä rakastavan ihmisen kesäpäiviin ja melkein itsekkin alkaisi jo sopia kodin sisustukseen ;) Valitsisin väriksi valkoisen tunikan pinkillä tähdellä! -Piia-

    VastaaPoista
  91. Sininen tunika harmaalla tähdellä ! En ollut Pia'sta ennen kuullutkaan - ihania tuotteita.

    VastaaPoista
  92. Jei miten hauska arvonta! Oma valintani olisi onnettaren suosiessa navy-valkoisella tähdellä:)-Lisa

    VastaaPoista
  93. Ihana tunika!
    Itselle tahtoisin valkoisen tunikan pellavan värisellä tähdellä.

    maarit

    VastaaPoista
  94. minäkin odotan lämmintä kesää.
    Pellava/valkoinen on minun kesäasuni. :)

    VastaaPoista
  95. Ihana musta tunika vaaleanpunaisella tähdellä! Joskin pellavanvärinen valkoisella on myös hieno... tai siis jokaisen ottaisin jos saisin :)

    T: Anu K.

    VastaaPoista
  96. IHANA musta tunika vaaleanpunaisella tähdellä! joskin pellavanvärinen valkoisellakin on suloinen... siis jokaisen ottaisin jos saisin :)

    VastaaPoista
  97. Navy, tummansininen, jossa olisi tähti.

    VastaaPoista
  98. Aivan ihanan ainutlaatuinen ja makee blogi, kuvat, värit ja kaikki ovat niin söpöjä ja raikkaita, että tulee aivan hyvälle mielelle :) olen itse opiskelija ja koko kesän töissä, niin olisi ihana vaatteiden kautta edes vähä olla kesä ja lomafiiliksis, parhaiten se onnistuisi harmaassa tunikassa, jossa on valkoinen sydän! Ihanaa kesän odotusta! :)
    t. Naomi

    VastaaPoista
  99. Fiilistelyä ja kaipuuta merelle!En ole navy-väri-ihmisiä,mutta työvaatteet(laivastossa)ovat mulla ainoat sitä väriä,mutta siihen ympäristöön sopii kuin nenu päähän.Valintani olisis siis navy-valkoisella ★,passaa valkoiseen hyvin.Toivotan itselleni onnea arvontaan!t.Pate

    VastaaPoista
  100. Hei,

    Pellava valkoisella tähdellä olisi minun valintani :)

    VastaaPoista
  101. Paistakoon aurinko koko kesän! :) Oma valintani tunikaan olisi pellava mustalla tähdellä.

    VastaaPoista
  102. Olen jo pitkään ollut Pian pellavien fani. Pari mekkoa on tullut haalittua mutta pellavan värinen tähtitunika uupuu... ;)
    T. Annu

    VastaaPoista
  103. Harmaa/valkoinen on mun suosikki. By Pias facebook-sivuilta löysin blogiisi ja taidan jäädä lueskelemaan :-)

    VastaaPoista
  104. Paistakoon aurinko koko kesän! :) Oma valintani tunikoista olisi pellava mustalla tähdellä.

    VastaaPoista
  105. Olen jo pitkään ollut Pian pellavien fani ja pari mekkoa on jo tullut haalittua mutta pellavan värinen tähtitunika uupuu... ;)
    T. Annu

    VastaaPoista
  106. Ihanaa, hellekesää kaivataankin viime kesän sateiden jälkeen :)! Pellanvärinen tunika mustalla tähdellä on oiva vaate viettää aurinkopäiviä... Kiitos blogistasi, jota on helppo ja mukava lukea haaveillen kaikesta kauniista. Suotuisia tuulia toivotellen, -ritva-

    VastaaPoista
  107. Harmaa valkoisella tähdellä :)

    VastaaPoista
  108. Aikani ihastellen ja miettien kallistun kuitenkin mustaan tunikaan valkoisella tähdellä. Vaikea valinta, kaikki on niiiiin ihania.:)

    VastaaPoista
  109. Musta valkoisella tähdellä:) Ehdottomasti

    VastaaPoista
  110. Minun hellekesään sopis Harmaa/Valkoinen Tähtitunika, kaunis

    VastaaPoista
  111. Ihana blogi! Mun silmää miellytti pellavan väri valkoisella tähdellä, noista upeista tunukoista :) Aurinkoista kesän odotusta!

    VastaaPoista
  112. Ihanaa! Kiitos tänne kelpaa lämpö!! ja pellavamekko navyna valkoisella tähdellä olis niin se piste ii:n päällä ja kruunaisi tämän ihanan kesän. Lempeitä tuulia toivotellen Pirjo :)

    VastaaPoista
  113. Navy valkosella tähdellä olisi tämän kesän täydellinen pelastus....upea!!!
    kiva blogi sulla,erittäin mielenkiintoinen.lämpimiä päiviä sinulle :-)
    T:Tuula

    VastaaPoista
  114. Valitsisin valkoisen harmaalla tähdellä.
    Ihana kesä meillä siis tiedossa, kiitos kun tilasit sen puolestamme!
    -päivi-

    VastaaPoista
  115. Hei,
    Valkoinen/pellava tähdellä oli mielestäni kaunein tunika =)
    t.Charlotte Gauffin-Martin

    VastaaPoista
  116. Oi ihanaisia kaikki.....ehkä kuitenkin minulle sopisi valkoinen harmaalla tähdellä :)

    T:Virpi

    VastaaPoista
  117. Hej,
    Valkoinen/pellava tähti oli mielestäni kaunein =)
    t.Charlotte Gauffin-Martin

    VastaaPoista
  118. Pellavanvärinen mustalla tähdellä on suosikkini. Kaikki toki kauniita ja valinta vaikeaa... Olen jo näitä pellavavaatteitä aiemmin katsellut ja Pialta yhden huivin jo tilannutkin :)

    VastaaPoista
  119. Pia´s ovat niin ihania että kaapista voisi löytyä jokaista väria vaikka. Suosikiksi valitsen kuitenkin nyt pellavaväri valkosella tähdellä.. Kiva blogi sulla on, täytyy laittaa blogilistalleni!

    VastaaPoista
  120. Valintani olisi grey/white. Kauniita vaatteita :)

    t. Johanna

    VastaaPoista
  121. Hei olisi ihana saada tuo navy sininen valkoisella tähdellä.

    T Marittamy

    VastaaPoista
  122. Navy tähtitunika olisi mitä ihanin :).
    Suuri haaveeni olisi päästä myymälään sovittelemaan näitä kaikkia ihanuuksia :).
    Kiitos ihanasta blogista!

    VastaaPoista
  123. Oi ihanaisia....minulle kuitenkin sopisi parhaiten valkoinen harmaalla tähdellä :)

    T:Virpi

    VastaaPoista
  124. Ihana tunika. Jos arpaonni suosii, niin musta valkoisella tähdellä olisi tervetullut vaatekaappiini! :)

    VastaaPoista
  125. Pellava tunika mustalla tähdellä on minulle mieluisin. Sen haluaisin omakseni :)

    VastaaPoista
  126. Hei! By Pia's tunikoita löytyy jo kaksi, mutta ei tähtiversiota ;) Harmaa valkoisella tähdellä olisi mieluisin :)

    VastaaPoista
  127. Vastauslaatikko olikin täällä :) Keväthörhöilin tuolla fb:n puolella ensin. Auringonpistosko jo ? No anyway, mielestäni kaunein tähtitunika on Pellava-musta yhdistelmä. Sopii ihonväriini parhaiten ja sen kaveriksi sopii hyvin puiset ruskeat ja värikkäät korut sekä metallisista hopean väriset. Erittäin kaunis kokonaisuus :) Meri on jo sit toinen tarina....

    t. Seija Paasi

    VastaaPoista
  128. Pellavan värinen mustalla tähdellä on minulle mieluisin. Sellaisen toivoisin itselleni :)

    VastaaPoista
  129. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  130. Kesä, tule jo! Mun tunikavalintani olisi tuo sama, joka sulla näkyy kuvissa - navy-valkoinen.

    VastaaPoista
  131. Navy tähtitunika olisi mitä ihanin! :)
    Haaveilen pääseväni myymälään sovittamaan näitä kaikkia ihanuuksia.
    Kiitos ihanasta blogistasi! On taas niin huikeat kuvat, että!

    VastaaPoista
  132. Olisipas ihanan monikäyttöinen vaate ja samaan aikaan tyttömäinen söpöstelymekko musta mekko pinkillä tähdellä! Kauniin ajattomia vaatteita oli kyllä putiikki pullollaan :)

    VastaaPoista
  133. Valkoinen tunika harmaalla tähdellä on valintani... ihania vaatteitä ja muka blogi sinulla!

    VastaaPoista
  134. Hei! Ihania tunikoita, kaunein olisi pellavan värinen mustalla tähdellä kiinteä olkaimisena. Vietämme mieheni kanssa 20-v. hääpäivää pian ja suuntaamme ensi kertaa Roomaan. Sieltä jatkamme matkaa purjehtien Välimerellä. Tuo tunika olisi matkalla mitä mainioin.
    Terveisin Johannasusa

    VastaaPoista
  135. Olisipas ihanan monikäyttöinen vaate ja samalla tyttömäinen söpöstelymekko musta mekko pinkillä tähdellä! Kauniin ajattomia vaatteita oli kyllä nettikauppa pullollaan :)

    VastaaPoista
  136. Hei! Navy-valkoinen yhdistelmällä mennään =)

    VastaaPoista
  137. Hienoja ihan kaikki, mutta mun suosikkini siltikin nvy-valkoinen.

    VastaaPoista
  138. Hei!
    Navy-valkoinen yhdistelmällä mennään kohti helle kesää =)
    T:Tiina

    VastaaPoista
  139. Lämmin kesä olisi kyllä poikaa! Ja päälle vetäisen mieluusti by Pia`s harmaan tunikan valkoisella tähdellä! Heli Kuopiosta.

    VastaaPoista
  140. Oi miten ihanaan blogiin löysinkään! Meri-ihmisenä ehdottomasti eniten miellyttää tuo navy-valkoinen yhdistelmä, se on NIIN lyömätön väripari kesäisin. Peukutan täysillä itselleni arpaonnea ja liityn blogisi lukijaksi :)

    VastaaPoista
  141. Hei,

    tunsin melkein kesäisen raikkaan tuulahduksen, kun luin blogiasi ja ihastelin kuviasi. Upeaa!

    Olen mukana arvonnassa; itse olen tykästynyt pellavan väriseen tunikaan valkoisella tähdellä.

    VastaaPoista
  142. Musta tai sininen valkoisella tähdellä <3

    VastaaPoista
  143. Kesään kuuluu pellava, tottakai. Pian vaatteet ovat jo tuttuja, toivomuslistalla sininen tunika valkoisella tähdellä:)

    VastaaPoista
  144. Ihania! Navy-valkoinen olisi suosikkini :)
    T. Lydia

    VastaaPoista
  145. Hei,
    Kiitos ihanasta blogista! Meri, kesä ja nämä Pia's pellavavaatteet , ihan parhautta! Itse valitsisin tummanharmaan valkoisella tähdellä.

    VastaaPoista
  146. Heippa!!
    Harmaa/valkoinen tähtitunika olisi IHANA!!!

    Kesää odottaen, Hanna

    VastaaPoista
  147. Harmaa pellavanvärisellä tähdellä. Kaikki ovat kyllä hienoja. Heidi R

    VastaaPoista
  148. Mun lemppari olis ehkäpä valkoinen tunika vaaleanpunaisella tähdellä :)

    VastaaPoista
  149. Hei, sattumalta osuin blogiisi! Oikein kivalta näyttää tätä tulen seuraamaan! Grafitti väri tunikasta jos onni suosii minua!
    Minna

    VastaaPoista
  150. Hei, aivan ihania vaatteita, pellavainen valkoisella tähdellä olisi mun valinta, tosin muutkin on tosi kivan värisiä :)

    VastaaPoista
  151. Minulla on jo tuo musta tunika,pellava tähdellä, mutta kesää kohti haluaisin ehdottomasti valkoisen vaikka harmaalla tähdellä. Hankolaisena olen myös lepuuttanut silmiäni Hanko mallistossa. Upeaa työtä Pia!
    Aurinkoterkuin Sirpa

    VastaaPoista
  152. Musta valkoisella tähdellä on suosikkini! Ihania kaikki tyynni!

    T: Niina

    VastaaPoista
  153. Pellava on aina pellavaa ja siihen käy se valkoinen lokin...

    VastaaPoista
  154. Hei :) Olipa kiva eksyä ihanaan blogiisi.
    Minun suosikkini olisi tällä hetkellä ehkä musta pellavan värisellä tähdellä:)
    Kaikki ihania!

    Tiina

    VastaaPoista
  155. Harmaa-valkoinen on suosikkini, vaikka ihania vaihtoehtoja on muitakin :)
    T:Maiqqu

    VastaaPoista
  156. Tumma pellava valkealla tähdellä, raikas ja helppo käytössä

    VastaaPoista
  157. Pellava-valkoinen. Kyllä sillä voisi heinähattupäässä ja oljenkorsi suussa istua rannalla kivellä ja ihastella auringonlaskua.

    VastaaPoista
  158. Oi miten kaunis ja sopii helteisiin purjehduspäiviin ihan täydellisesti! Jos onni suosii, niin valitsisin tuon harmaa-valkoisen.

    -Hanna

    VastaaPoista
  159. Heippa! Valkoinen pellavan värisellä tähdellä olisi valintani.
    Kiitos muuten aikaisemmin julkaisemastasi lihapulla-reseptistä. Testasin sitä eilen vuohenjuusto-aurinkokuivattutomaatti-basilika -variaatiolla ja hyvää oli.

    Mukavaa kesän odotusta!

    VastaaPoista
  160. Hei!
    Ihania kuvia... Ihan tuli ikävä merelle. Oma lempparitunika olisi harmaa vaaleanpuanisella tähdellä. Näistä on tullut haaveiltua jo jonkin aikaa, joten pakko luottaa arpaonneen. :)
    t:Nonnak

    VastaaPoista
  161. Navy valkoisella tähdellä olisi ihana. Jos en voita, on varmaan pakko ostaa se :) Kirsi_Js

    VastaaPoista
  162. Jaaha, taas arvontaa...kokeillaan josko nyt osuis mulle ;) Eli brunette tahi ei, mulle mieleen voisi olla graffit. Se menee sitten liki alaosaan kuin alaosaan mun uusien valkoisten conversejen (joka taas sekin on sun ideoista lähtösin :)) ) kanssa.
    P.s. mä niiiiiiiiiiiiiiin kuolaan noita sun beach housen tekstiileitä. Mutta kun tuo ikuinen finanssipuoli...

    Hyvää ja aurinkoista viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  163. Minä unelmoin harmaa/vaaleanpunaisen värisestä tunikasta.

    T: Johanna K.

    VastaaPoista
  164. Pellava/Musta
    Aivan ihania! Ihana kun muistutit tästä upeasta liikkeestä.
    Mukavaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
  165. Huh - täällähän on taas ruuhkaa :) Kiitokset veneen tyynyvinkistä! Olin nimittäin suunnitelut vieväni uudet untuvatyynyt veneeseen, mutta nyt hankin jotain... vähemmän luonnollista. Taidan jättää myös spelttiakanoilla täyteyt joogatyynyt kotiin.

    Oi...kiva tunika! Tottakai olen mukana ja jos oikein onnistaa niin varmaan tuo valkoinen harmaalla tähdellä.

    VastaaPoista
  166. valkoisella tähdellä olisi oma suosikki.

    x_unrated at hotmail.com

    VastaaPoista
  167. Valkoinen pellavan värisellä tähdellä olisi valintani.

    mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  168. oma suosikkin on valkoisella tähdellä.

    x_unrated at hotmail.com

    VastaaPoista
  169. Hei!

    Toivon meille kaikille aurinkoisen ja lämpöisen kesän,
    kuin lehmän henkäyksen :)
    Kaunein pellavatunika on pellava-musta :)

    VastaaPoista
  170. Musta (tai tummanharmaa, jos on). Iiihana tunika! :)

    VastaaPoista
  171. Olenkin jo aikaisemmin käynyt ihailemassa Pian pellavia, mutta jotenkin onnistunut olemaan tilaamatta... Nyt taisi käydä heikommin, sillä raidallinen Hanko-huivi taitaa olla pakko tilata. Se suorastaan huutaa päästä valkoisen paidan ja farkkujen kaveriksi. Tuo tähti-tunika on ihana, navy-valkoinen näyttää juuri sopivalta minulle :)

    VastaaPoista
  172. Navy valkoisella tähtösellä olis just passeli saaressa tulevina kesäpäivinä:)
    t: Maarit Laakso

    VastaaPoista
  173. Voi mikä ihanuus ja harmaa valkoinen on musta ehkä se ihanin. T: Tanja H

    VastaaPoista
  174. Hei! Onpa kivan näköinen mekko. Itseäni viehättää navyn sininen. Toivottavasti arpaonni suosii:)

    VastaaPoista
  175. Valkoinen tunika harmaalla tähdellä kelpaisi minun kesävarastooni.
    -Hanna

    VastaaPoista
  176. Heippa!

    Ihana arvonta :) Musta pellavatähdellä, jos onnistaa ja tietenkin tulossa "kaikkien aikojen KESÄ "

    Minna H

    VastaaPoista
  177. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  178. Navy ja valkoisella tähdellä on ihanin

    VastaaPoista
  179. Ihana tunika, musta-pinkillä tähdellä ois mun lemppari. Me ollaan miehen kanssa tänään vietetty koko päivä veneellä puunaamassa ja huomenna jatkuu sama rumba. Aivan mahtava keli kyllä tänään, toivotaan että kesästä tulee lämmin.

    VastaaPoista
  180. Navy tunika valkoisella tähdellä on mieluisin!

    VastaaPoista
  181. Hei!

    Harmaa valkoisella tähdellä suosikkini. Kuvassasi ollut navy on myös kaunis...

    eMaarit

    VastaaPoista
  182. Minun kesälook kaipaisi tuota navya valkoisella tähdellä. Sopisi täydellisesti viime kesäisiin Espanjanjasta hankkimiini sinisiin kenkiin ;) Toivottavati onnetar on suosiollinen...

    VastaaPoista
  183. Tervehdys! Purjehtia valitsee navyn tulevan kesän after sail -hetkiin! Ollut haaveena jo pitkään.

    VastaaPoista
  184. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  185. Navy valkoisella tähdellä on minun suosikkini. T:MariNo

    VastaaPoista
  186. Pinkkiä ja valkoista olen aina rakastanut... se on ihana kesällä ja aina.. kesää vähän uskallan odottaa, mustaan olen pukeutunut kun jäin muutama viikko sitten leskeksi... vaikka nuori olen vielä. .

    VastaaPoista
  187. Kiva arvonta! :) Kivoin noista on navy + valkoinen tähti.

    VastaaPoista
  188. Vaaleanharmaa mekko valkoisella tähdellä olisi oma valintani.
    -SannaL

    VastaaPoista
  189. Kaikki tunikat ovat todella kauniita ja suosikkini on musta pinkillä tähdellä koska sopii moneen menoon mutta jos voittaisin niin valitsisin NAVY-sinisen eli sinisen valkoisella tähdellä. Suomen kaunista kesää odotellessä <3

    -Jonna

    VastaaPoista
  190. Navy valkoisella tähdellä on minun valintani..

    VastaaPoista
  191. Hei,
    lämmintä kesää tännekin olisi tilauksessa. Ja navysininen tunika.
    T:Hanna-R. Myllymäki

    VastaaPoista
  192. Pellava-musta on mun juttu.

    - Elma -

    VastaaPoista
  193. Valkoinen olisi ihana!

    VastaaPoista
  194. Itse tykästyin ehkä eniten yhdistelmään valkoinen pellava ja vaaleanpunainen tähti. Kaikki toki nättejä!
    t. Tintti

    VastaaPoista
  195. Vaatekaapistani löytyy jo muutamia By Pia's pellavatunikoita. Pellavatunikat ovat ehdottomia kesän suosikkivaatteitani! :) Tähtifriikkinä toivon arpaonnen suosivan, jotta saisin musta/valkoisen tähtitunikan täydentämään kokoelmaani ja uudeksi suosikkivaatteekseni :) -Minna (hui.minna@gmail.com)

    VastaaPoista
  196. Harmaa valkoisella tähdellä :) Tiina S

    VastaaPoista
  197. Pellava ja valkoisella tähdellä mutta toisaalta harmaa valkoisella tähdellä olisi nyös ihana. Itseasiassa ne ovat KAIKKI ihania!
    Ulla

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!