keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Raitamania Manhattanilla


Viikon onnenpipana esiintyi New Yorkin keikan muodossa. 




South Seaportissa paistoi aurinko ja ihmiset nauttivat terassielosta. Varsinaiset liikkeet olivat edelleen kiinni, mutta pop up -kauppoja oli ilmestynyt riviin kuin sieniä sateella. 



Pier 17 -laiturilla purjelaivat odottivat risteilemään lähtijöitä.


Törmäsin iltakävelylläni Madame Foutaan, joka oli lastensa kanssa lomamatkalla. Madame luotti paljetteihin ja raitoihin. Samaistuin. 



Aamulla päätin tutkailla minulle ennestään tuntematonta aluetta, Hudsonin rantaa. Sain vinkin 5 things to do in New York -postauksen kommenttiboksista ja halusin heti testata kivaksi suositeltua kävelyä. Suosittelen muuten lukemaan tuon kommenttiboksin, siellä on vaikka mitä hyviä lisävinkkejä New Yorkiin. 


Siellä se Vapaudenpatsaskin pilkisteli. Löysin myös to do -listalle jotain aivan uutta. Joskus on pakko päästä purjehtimaan Nykissä! 



Joenrannalta matka jatkui SoHoon. Lorvimme työkaverini kanssa laiskasti kaupoissa ja teimme heräteostoksia (minulle kulutetut farkut ja hänelle t-paitoja). 




Muutamien kauppojen aukeamista odotellessamme päätimme nauttia aamupala numero kakkosen. Pöytäkuntamme virallisena asuna toimi mikä tahansa raita. 



Myös värikkäitä asusteita arvostettiin. Minä luotin vakkarioranssiin. 



Kollegani taas osti American Eaglelta hauskan kesäkellon. 


Kun Nykki-klassikot eli savulohibagelit kahvin kanssa oli nautittu, suuntasimme raidoissamme vielä muutamaan liikkeeseen pyörimään. Mitä lie mielessäni liikkunut (ei paljon mitään), kun bongasin J.Crew'lta aivan täydellisen ihanan raitahameen - ja jätin sen ostamatta. Kadun syvästi. Epäilen, että bongaamani massiiviset raitamäärät aiheuttivat jonkin häiriötilan, joka sai minut luulemaan, että kaapissani olisi niitä tarpeeksi. Ei ole. 

Translation: I went to New York and saw stripes everywhere. 

17 kommenttia:

  1. Hih, oranssia sen olla pitää! Mulla kynsienhuoltoviikko menossa, joten lakat pannassa. Mut annas olla, kun tästä pääsen; oranssia kehiin!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oranssi on hyvä! En saa siitä tarpeekseni! :)

      Poista
  2. Ou dämn... tämä ei kyllä yhtään helpottanut mun kuumeilua... ;)

    VastaaPoista
  3. Kiva etta vinkki tuli heti kayttoon.. Ehka jopa melkein ohitettiin toisemme siella Hudson joen rannalla. Kayn siella ennen lounasta usein pienella happihyppelylla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä! Mä itse asiassa kävin siellä kaksi kertaa, ekaksi aamulenkillä ja sitten valokuvakävelyllä. Ihana paikka, joten kiitos vain hyvästä vinkistä. :)

      Poista
  4. Kuulostaa aivan ihanalle piristykselle tuo käynti NYCissä. Ja hei raitaa EI voi olla vaatekaapissa liikaa! Raitavaatteille on aina käyttöä ja tilaa. Ja sikäli kun jostain syystä ei muka olisi vaatekaapissa tilaa niin aina voi laittaa toisesta päästä jotain vanhempaa pois :-). Tällä ohjenuoralla seuraavia jet-lag shoppailuja kohti.
    Toivottavasti pääset joku kerta himoitsemallesi purjehdukselle Manhattanin vesille, ei voisi parempaa ajankulua kuumana kesäpäivänä olla. Kiitos ihanista kuvista, ne vievät ajatukset kauas pois arkisesta aherruksesta...
    -Marie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se OLI! Ja tällä ohjenuoralla todellakin, en oikein ymmärrä, miten onnistuin koomaamaan moisella tavalla.

      Kiitos! :)

      Poista
  5. Moi Norppa! Costumen kehukuukauden innoittamana olit yksi kehujen kohteeksi joutuneista bloggaajista tuolla mun tontin puolella... ;) Aurinkoa loppuviikkoosi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä, kiitos! Kävinkin jo lukemassa ja ihan varmasti laitan tämän eteenpäin. :)

      Poista
  6. Sitten vaan J. Crew:n nettikauppaan tilausta vetämään jos hameen jääminen kauppaan vielä kovasti kaduttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutku siellä ei oo. :( Ja Net-A-Porteristakin on koot loppu. En kestä!

      Poista
  7. Ihana postaus, ihania kuvia! Voi, ensi kerralla sitten tarkkana raitaostosten kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kyllä, yritän vähän skarpata!

      Poista
  8. Hei, olisko muuten vinkkejä Bostoniin? Parin vuoden takaiset road trip -jutut luinkin jo ja ilmeisesti ainakin Freedom Trail on must! :) Olen heinäkuussa lähdössä Bostoniin ja kiertämään New Englandia. Yale ja Harvard listalla!

    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OIjoi, mikä ihana matka tulossa. Mä luulen, että parhaat vinkit saatat löytää All I ever wanted is hereltä ja Almalta:

      http://kaikkimitahalusin.indiedays.com/2010/10/11/postaustoive-road-trip-usan-itarannikolle/
      http://alma-alma-alma.blogspot.fi/2010/12/road-trip-in-usa.html

      Omat olen nimittäin aika lailla jakanut. En ole kovastikaan shoppaillut Bostonissa. Olen käynyt siellä vain kerran lyhyellä työmatkalla ja kerran niinä muutamana päivänä road tripillä ja silloin oli ihan sairaan kylmä, joten monet nähtävyydet jäivät sen takia väliin. Mä niin haluaisin sinne uudelleen ja kesäaikaan! IHana, ihana paikka!

      Poista
  9. Siellä taisin olla juuri samoihin aikoihin purjehtimassa kaverin 56 jalkasella. Lähdettiin Liberty Parkista, sen ison kellon takaa NJ:stä ja kierreltiin Statue of Libertyn edessä, Staten Islandin edessä, ja Brooklyn sillan alla ja sitten vielä Hudson riverin yläjuoksulla. Se on aika hurjaa menoa sillä traffiikki on kova ja varsinkin ne Staten Island ferryt tulee lujaa.

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!