maanantai 29. syyskuuta 2014

Kauden päätös


13 m/s -myötäisessä aallonharjalla jopa seitsemää solmua lähennellyttä vauhtia paukutetun Haukilahti-Byön-legin jälkeen kello oli vasta kuusi, kun saavuimme Byöniin. Satamassa oli vuodenaikaan nähden melko paljon muitakin veneitä - suojaisuus houkutteli. Ja toden totta, laituriin kiinni päästyämme päivää ei ollut uskoa samaksi. 

Mitä muuta kuin vauhtiennätyksiä siirtopurjehduksemme sitten oli?


Rauhallisia onnenhetkiä ihmisille...




...ja koirille. 


Uskomattoman kauniina ja kuulaana koittanut syysaamu.



Toinen mahtava purjehduspäivä heti perään.


Eväät vauhdissa. 


Pysähtyminen Loviisan Laivasiltaan. 


Ja sitten saapuminen telakalle ja purjeiden irroittaminen. Siinä on jotain symbolista ja haikeaa. Samaan aikaan olo on helpottunut, nyt ei tarvitse stressata kelejä ja Båt on hyvässä hoivassa hallissa. Ei haittaa, vaikka tulisi mikä syysmyräkkä. Mutta silti vähän snif. 

Translation: Time to wrap up the season. 

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Viikkokatsaus


Viime viikko päätyi Riikaan, jossa yritin työpäivien päätteeksi syömään mennessäni napsia ohimennen kuvia kaupungista. Varsinkin ravintolatarjonta yllätti positiivisesti.



Vanhaan kaupunkiin ehdin vasta viimeisenä iltanani, kun mies oli lentänyt minua moikkaamaan. Kävimme syömässä ja vietimme koko perheen some momentia. Onnistuvat ne treffi-illat näinkin. 




Mies lähti kotiin heti tiistaiaamusta ja minä tulin sitten iltapäivällä perässä. Helsingissä oli hyytävän kylmä!


Onneksi Pumpkin Spice Latte lämmitti juuri sillä hetkellä, mutta viikonlopun veneensiirto alkoi suoraan sanottuna hirvittää.


Kotona teki mieli jotain ihan tosi perussafkaa. Makkarakastike luomumakkarasta ajoi asian. 


Kastiketta keiteltiin upouuden ja vihdoin paikalleen päässeen liesituulettimen alla. Nyt kaikki on todellakin valmista! Jes!


Lenkille ehdin vain kerran tällä viikolla, mutta se olikin onneksi yksi niitä täydellisiä lenkkejä, kun kulki rennosti, ilma oli juuri oikeanlaisen raikas ja lenkin vikalla kilsalla soittolistalta tulivat suosikkini (laitan aina soimaan randomilla). 


Nykki-ikävä jatkui ja yritin lievittää sitä Dean & Deluca -kahvimukilla ja NYT:in kansainvälisellä versiolla. Laiha lohtu, sanoisin. 


Olkkarissa sisustus otti askeleen eteen päin, sen näittekin jo edellisessä postauksessa. 


Meidän oli tarkoitus lähteä siirtämään Båtia jo perjantaina, mutta turhan jämäkkä keli piti meidät maissa. Lauantaiaamu onneksi valkeni aivan tajuttoman kauniina ja huokaisin helpotuksesta - ei yhtään niin kylmää kuin alkuviikosta. Jätin toppahousut kotiin. 


Tuulta oli myrskyn jäljiltä vielä reippaanlaisesti 13 m/s, mutta se pöhötti suoraan takaapäin ja pääsimme Espoosta Pellinkiin ihan heittämällä. 



Laivis löysi tottuneesti omat paikkansa veneestä, mutta ei aina ihan muistanut vihaavansa purjeiden rapinaa. Niinpä se siksakkasi edestakaisin salongin ja kannen väliä, kun joka kerta purjeiden pitäessä jonkinlaista ääntä sen oli paettava paheksuen sisälle. 


Suojaisa satama löytyi Byönistä, jossa ei olisi todellakaan arvannut, paljonko tuuli. Olimme perillä hyvissä ajoin ja ihan vain istuskelimme hetken. Sitten söimme ja kävimme ajoissa nukkumaan. 


Aamulla petasin sängyn vikaa kertaa tällä kaudella ja aamupalan jälkeen irroitimme jälleen köydet. Ihana, lämmin ja aurinkoinen sää oikein hemmotteli. Seilasimme hieman eilistä hitaammin, mutta kuitenkin riittävän vauhdikkaasti iltapäiväksi Loviisaan. Kävimme Laivasillassa tyhjentämässä septin ja täydentämässä polttoainetankin. Otin toiset verkkarit pois, kun tuli kuuma. Mikä upea viikonloppu!



Sitten oli aika laittaa tämä kausi pakettiin. Irroitimme purjeet ja laitoimme Båtin nostovalmiiksi. Kun menemme seuraavan kerran sitä taputtelemaan ja tyhjentämään, se on jo ylhäällä. On tosi haikea fiilis varsinkin kun tämä kausi jäi vähän torsoksi, mutta toisaalta tämä oli kyllä upea viikonloppu päättää kesä. Huomenna blogissakin on sitten purjehdusjuttuja vikaa kertaa tänä vuonna. Snif. 

Translation: Traveling and sailing this week. 

perjantai 26. syyskuuta 2014

Kotikuvien loppumaton sarja, osa 2

Yhteistyössä Pentikin kanssa


Niin se vain edistyy pikkuhiljaa sisustuskin. Kesän jäljiltä teki mieli stailata kotia raikkaaseen, mutta lämpimään suuntaan. Ihan vielä ei ole aika kietoutua torkkupeiton kanssa sohvannurkkaan lukemaan vaan nyt nautitaan ihanista ulkoiluilmoista, harjataan kesätuulen tuivertamat hiukset siistimpään ojennukseen ja palataan pukeutumisessa ylirennosta astetta skarpimpaan (ainakin viikolla). Niinpä valitsin Pentikin kanssa yhteistyössä toteutettuun syyskuun sisustukseen heidän modernimpaa linjaa edustavia tuotteitaan. Mustat Deco-varjostimet päätin lunastaa itselleni ja Kuura-pöytä, Delhi-jakkara ja Brooklyn-valaisin jäävät niin ikään minulle. Loput tavarat olivat kuvauslainassa. Toiveissani oli vaalea koti, mutta ei kuitenkaan kokovalkoinen.

Tuolle päätyseinälle on tulossa ihan oikea kaluste, kunhan seuraava inspiraatiopuuska iskee. Jakkara muuttaa sitten sen myötä muualle. 




Ihastuin Kuura-pöytään heti sen nähtyäni - se on kevyt ja ilmava ja sopii mainiosti pienehköön olohuoneeseemme. Musta väri tuo vähän kontrastia hiekan sävyihin ja valkoiseen. 



Como-matto on mitoitukseltaan meille liian pieni, mutta halusin sen mukaan kuvauksiin, koska halusin näyttää teille sen makean kuosin. Tietysti niitä voisi sijoittaa kaksi vierekkäin, jolloin koko olisi varmaan täsmälleen oikea. 


Torkkupeittoja pohdiskellessani tuli muuten mieleen, että tämän Pentikin torkkupeiton olen ostanut yli 10 vuotta sitten ja se oli yksi ensimmäisiä tähän kotiin tehtyjä hankintojani. Olen kielloista huolimatta pessyt sitä pesukoneessa ja välillä se on ollut Laiviksen nukkuma-alustana ja aina vain se on yhtä hyvässä kunnossa. Näissä kuvauksissa oli mukana Tunturi-torkkupeitto, joka tuntui ihan yhtä laadukkaalta. 




Keittiön pöydän päälle saatiin myös nyt vihdoin valaisin. Brooklyn-valaisin on kookas ja näyttävä, mutta ei liian hallitseva. Tykkään. 



Sitten pitäisi keksiä, mitä sälää ripotellaan tasoille. Pääsen toisin sanoen yhteen lempparipuuhistani tyynyrallin ohella, asetelmien tekoon. 



Pitäisikö tuikkukuppi- ja kynttilärykelmä siirtää mustalle pöydälle?


Pitäisikö Moderni-lyhty asettaa ruokapöydälle, keskelle kattauksia? 

Nämä pohdinnat ovat edessä varmaan viikon päästä viikonloppuna, tämä tuleva menee Båtia talviteloille siirtäessä. Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

Translation: Home stuff.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Snapshots from Riga


Viimeisenä Riian päivänä minulla oli vihdoin pari tuntia aikaa. Käytin ne - tietysti - valokuvakävelyyn. Oli valitettavasti tosi huono ilma, mutta kaupunki näytti silti hienolta. Muuten en juuri ennättänyt Riikaa näkemään, pitkät työpäivät pitivät huolen tästä. Biblioteka-ravintolaa voin kuitenkin suositella todella lämpimästi, mikä ruokaelämys!



Rakennukset ovat vanhassa kaupungissa todella hyvässä kunnossa ja siistejä ja joka nurkan takaa löytyi sievä kuja, jonne teki mieli poiketa. Mieheni oli lentänyt viimeisenä iltanani minua moikkaamaan ja kävimme syömässä sellaisessa kivassa ravintolassa kuin Balzambars. Se sijaitsi tuossa alapuolella olevassa kuvassakin näkyvällä Torna Streetillä. Kadunpätkän varrella oli monia muitakin hauskan näköisiä paikkoja. Miehen lähdettyä aamusella takaisin kotiin oli pakko palata kadulle nappaamaan muutama kuva. Ravintolatarjonta näytti muutenkin olevan Riiassa aivan valtava. 




Kotiin palasin potkureiden päristellessä yhden ainoan pikku ostoksen kanssa. Samaiseen kahteen tuntiin mahdutin nimittäin sisustusliikkeen nimeltään Mint. En valitettavasti nopealla googlaamisella löytänyt sen sivuja. Kauppa myi tosi kivoja kynttilöitä, sisustustekstiilejä, valaisimia ja yleistä sälää, josta suurin osa oli paikallista. Omaan haaviini tarttui neljä pellavaista lautasliinaa. 



Lautasliinoista löyhä aasinsilta keittiöön - se on nimittäin nyt valmis! Jiiihaaaa! Tämä tarkoittaa sitä, että remonttimme kakkososa on taputeltu pakettiin ja kolmoseen on (luojan kiitos) vielä aikaa ihan runsaasti. Kuvia on luvassa heti, kun vain suinkin ehdin niitä ottamaan. Nyt, kun saamme vielä viikonloppuna vietyä Båtin talviteloille, niin huokaan kyllä syvään sille, että kreisi syyskuu on ohi. Lokakuun suunnitelmissa on sopivassa suhteessa sporttia, juhlimista, lukemista ja Suitsin kolmannen kauden DVD-boksi, jota olen pantannut oikeaa hetkeä varten kesäkuusta saakka. Harvey Specter, I'm coming!